Nyt se tulee – ukulele-bloggaus!

0
338
Ukeboxi valmistautuu keikkaan Tilkunpellon karavaanareiden laskiaistapahtumassa. Kuva: Paula Vainikainen

Nyt se on tehtävä. Nyt on kirjoitettava ukuleleryhmästä nimeltä Ukeboxi.

Ukulelehomma on sellaista, että se tahtoo lähteä lapasesta. Joten varaudu pitkään kirjoitukseen. Tai sitten skippaa koko postaus, ja etsi parempaa luettavaa…

Vuosi sitten keväällä huomasin, että Asikkalanseudun musiikkiopisto mainostaa järjestävänsä ukulelen alkeiskurssin Vääksyssä. Samoihin aikoihin me rakentelimme Lammilla Peltolehdon taloon taidenäyttelyä. Töiden puolesta ei pitänyt kiirettä, mutta kirjoitin Naivistit Iittalassa -säätiölle tiedotteen ukulelefestivaalista. Juttelin Jarmo Julkusen kanssa ukulelen soittamisesta, ja jotain alkoi itää mielessäni. Mietin, että miksi ei Lammillakin ja siltä istumalta kirjoitin sähköpostia Asikkalanseudun musiikkiopiston rehtorille. Miksi musaopistolle? No kun laskeskelin mielessäni, että kurssi voisi helpommin järjestyä paikallisen toimijan kanssa, jolla jo on opetusta Lammilla muutoinkin. Olin oikeassa. Saimme sovittua Lammi-viikolle kahden päivän ukulelen alkeiskurssin, jolla opettaisi Hanna Turunen Jyväskylästä, Asikkalanseudun musaopiston sähköbasson ja -kitaransoiton opettaja. Hanna on muusikko, joka jostain syystä on myös sotkeentunut näihin ukulelehommiin, ja opettaa nykyisin myös ukekursseilla.

Aloin mainostaa kurssia välittömästi, ja saimme kuin saimmekin vaaditut viisi opiskelijaa mukaan kurssille. Tai oikeasti neljä ja kaksi puolikasta, sillä oma osallistumiseni jäi yhteen kurssipäivään. Onneksi oli toinenkin aiheesta kiinnostunut, joka pystyi osallistumaan vain yhtenä päivänä.

Jos olet pikkuisenkin soittanut kitaraa joskus, pääset nopeasti ukulelen kanssa sinuiksi. Minut kuvasi Eeva-Kaisa Takala Peltolehdon näyttelyssä kesällä 2019 ukulelekurssin jälkihehkuissa.

Pienellä kitarataustalla sain ukulelesta yllättävän paljon irti muutaman tunnin opastuksen jälkeen. Nuorena tyttönä opettelin kitaran sointuja itsekseni opaskirjan avulla ja soittelin lähinnä itsekseni ja omaksi ilokseni. Kitaransoittoni jäi ikäänkuin junnaamaan, itsekseni en kehittynyt.

Kurssilla oli aivan mahtava tunnelma, kesäiset päivät olivat lämpimiä ja tuuli puhalteli Peltolehdon talon läpi, kun soittelimme. Osallistujat olivat hauskaa porukkaa, naurua riitti. Se kaikki jäi kaihertamaan, kun kurssi oli ohi ja kirjastosta lainatut soittimet olisi pitänyt palauttaa. Palauttamisen sijaan uusin lainat ja jatkoin rämpyttelyä silloin tällöin. Tytärkin innostui opettelemaan sointuja, tosin ihan ilman äidin apua. Hän sulkeutui mökillä yläkertaan, eikä tullut alas ennen kuin Can’t help falling in love oli hallussa.

Meni kuukausi, vähän toista ja ukulelehomma kaihersi mielessä. Ystävä tsemppasi kirjaamaan listaksi asioita, joita haluaisin elämässäni tehdä. Ihan hullujakin juttuja. No, turha kai kertoa, että yksi listan asioista oli ukulele-ryhmän kokoaminen. Sähköposti taas kehiin, ja viestiä kurssin osallistujille. Ensimmäisen kerran kokoonnuimme Turvantalon yhdistystilassa. Kuuluttelin soittajia myös Facebookissa, ja tanssimuusikkona vuosikymmenet bassoa soittanut Seppo otti minuun yhteyttä. Hän oli aikeissa hankkia ukulele-basson. Ennen kuin olimme edes kunnolla päässeet alkuun, meillä oli siis jo basisti orkesterissamme.

Yhdessä soittaminen oli hauskaa. Nopeasti löysimme musiikkia, jota halusimme soitella. Sehän ei ole itsestäänselvyys, että ehdotetut biisit miellyttävät kaikkia. Pyysin kaupungin kiinteistöjohtaja Raili Salmiselta lupaa käyttää Peltolehdon salia ukuleleorkesterin harjoituksiin. Lupa heltisi, ja niin meillä oli treenikämppä. Myynnissä olevasta talosta ei tarvitse maksaa vuokraa, ja kaupunkikin on tyytyväinen kun talossa on valot alakerrassakin edes yhtenä tai kahtena iltana viikossa. Orkesterin jäsenistä osalla vuorotyö, jälkikasvu tai muut syyt aiheuttavat sen, että kiinteä harjoituspäivä ei aina onnistu. Nyt voimme lennossa vaihtaa harjoittelupäivää, jos näyttää siltä ettei kukaan pääse sovittuna päivänä harjoituksiin.

Orkesterin koko kasvoi pitkin syksyä. Seppo löysi meille rumpalin, ja kun hän joutui jäämään sivuun, Seppo löysi meille Riston. Rippe soitteli ensin djembellä, joka sopii ukeorkesteriin mainiosti. Mutta sitten hän hankki cajonin, ja täytyy sanoa, että rytmimunalla lisättynä alkaa perkussiot olla kohdallaan. Itse rekrytoin ystävän mukaan, Seijan joka ei ollut kai koskaan pidellytkään ukuleleä käsissään. Seija löysi orkesteriimme Outin ja Peten, Outi puolestaan Annen. Kurssilaisista Anu-Ida, Tiia, Kimmo ja Hanski jatkoivat orkesterissa. Hanna-Leena, joka ei päässyt kesän alkeiskurssille liittyi joukkoon myös. Nyt meitä on siis yhteensä 12, tosin läsnäolijoiden määrä vaihtelee 3-7 ukuleleen per harjoituskerta. Sillä periaatteella mennään, että ne tulevat ketkä pääsevät. Pääasia on, että kaikilla on hauskaa harjoituksissa. Orkesterilaiset lainasivat kirjaston kahta ukulelea, mutta niihin alkoi tulla varauksia muualtakin. Mutta olihan se sitten oma tenoriukulele hommattava. Ja toinenkin, sopraano. Ja kolmatta tekisi mieli, konserttiukuleleä nimittäin… Kuten sanottu, ukulelehommat tuppaavat vähän karkaamaan käsistä. Kahden ukulelen omistaja lainaili ylimääräistä soitintaan auliisti, ja niin mentiin tovi. Mutta lopulta kaikilla oli omat soittimet, ja kirjaston soittimet saavat nyt kulua muiden käsissä.

Oma ajatukseni oli, että okei, opetellaan ja kunhan nyt soitellaan. Yllätyksekseni orkesterilaiset alkoivat heti puhua esiintymisestä, vanhuksille ja päiväkotilapsille nyt ainakin. Ensiesiintymisen Ukeboxi teki kuitenkin Lammin itsenäisyyspäivän juhlassa. Se oli minun ajatukseni. Järjestelyihin sotkeentuneena tiesin tilaisuuden luonteen, ja ajattelin sen sopivan ensimmäiseksi koetukseksi, sillä esiintyminen oli suunniteltu kahvituksen oheisohjelmaksi. Kun yleisön päähuomio on muualla, se rentoutti soittajia ja esiintymisjännistys hälveni. Saimme positiivisen kokemuksen esiintymisestä, ja uusia esiintymisiä suunniteltiin kiivaasti.

Ukeboxi Lammin vanhainkodilla joulun ja uudenvuoden välissä. Samana päivänä täytin pyöreitä vuosia ja yleisön joukossa istui myös muutamia ystäviä ja sukulaisiakin. Kuva: Annikka Castrén

Toisen kerran esiinnyimme joulun ja uudenvuoden välissä Lammin vanhainkodilla. Pikapikaa opettelimme muutamia joululauluja ja sinne mentiin. Jälleen kokemus oli hyvä, ja meidät kutsuttiin esiintymään muihinkin vanhusten asumisyksiköihin ja uudelleen vanhainkodille. Sitten meidät pyydettiin Repolaan, Attendon vammaisten asumisyksikköön, Tilkunpellon laskiaistapahtumaan, kutsu on käynyt Saarniin, joka on vanhusten asumisyksikkö Iso-Evolla, Tuuloseen… Malttakaa hieman odottaa, kyllä me tulemme! Ensin hoidamme vain tuon naistenpäivän konsertin pois alta, opettelemme joitakin uusia biisejä ja sitten tullaan taas.

Kieltämättä helmikuulla alkoi näkyä hieman hiipivää turnausväsymystä, esiintymisiä alkoi olla niin usein. Toisaalta esiintymiset ovat vahvistaneet luottamusta siihen, että kyllä me osaamme. Lisäksi saimme Turusen Hannan opettamaan meitä periaatteella noin kerran kuukaudessa ja omakustannehintaan. Hannalta olemme saaneet hyviä ideoita biisien sovituksiksi ja myös sopivasti haastavia komppiehdotuksia. Ahkera omaehtoinen harjoittelu ja ammattilaisen valmennuskerrat noin kuukauden välein ovat olleet toimiva yhdistelmä.

Naistenpäivän konsertti, no se oli myös minun ideani. Sukulaiset alkoivat jo vuosi sitten kysellä, miten aion juhlia tulevaa merkkipäivääni. En ollut aikonut juhlia mitenkään, mutta kun kyselyt kiihtyivät iski pohjalainen suureellisuus taas jostain kyntensä pintaan. Jos kerran juhlia haluatte, niin täältä pesee. Onhan se toki ollut tapanakin, aika moni laulukavereistani on pitänyt oman konsertin täyttäessään pyöreitä. Naistenpäivän konsertti on siis samalla minun 50-vuotiskonserttini. Mutta se ei olisi minun konserttini, ellen raahaisi koko ukuleleorkesteria mukaan esiintymään. Ohjelmaa voi kuvailla vähintäänkin monipuoliseksi, sillä alkupuolella esitän pianistin säestyksellä yksinlauluja sekä yhden dueton laulukaverini Erkin kanssa. Väliajan jälkeen sitten on vuorossa ukuleleorkesteri ja country- ja kansanmusahenkistä irrottelua.

Ukuleleorkesteri on ollut sellainen henkireikä ja ilo itselleni, että halusin jakaa sitä riemua myös muille. Yksinlaulu ja etenkin ooppera ovat edelleenkin suuri rakkauteni, mutta ukulelen soittaminen on silkkaa hauskuutta ja yhdessä tekemisen iloa. Hauskaa on, että ukuleleharrastuksesta näyttää olevan hyötyä myös kitaransoitolle sekä yksinlaulun harrastamiselle. Ensi alkuun soinnut olivat hukassa, kun kokeilin vaihtaa ukulelen kitaraan. Mutta vähitellen hermomuisti alkoi tunnistaa, että kumpi soitin kulloinkin on kädessä. Jatkuva komppien harjoittelu on tuonut kitaransoittoonkin uutta svengiä. Sama juttu yksinlaulussa: Alkuun opettajani Inari Gebhard sai aihetta valittaa äänenlaadustani – lauloin kuulemma kuin kansanlaulajat. Mutta koko ajan, pikkuhiljaa opin käyttämään klassista tekniikkaa kevyen musiikin laulamisessa niin, että ei kuullosta kuitenkaan uupperalta. Sitä harjoitellaan edelleen ja jatkuvasti.

Ja onhan noi ukekaverit ihan mahtavia tyyppejä. Esimerkiksi Risto ei ollut millänsäkään, kun Kukkatalon keikalla hihkaisin hänelle, että laitappas Risto muna heilumaan. Ja tietenkin unohdin tarkentaa, että niin, se rytmimuna. Täytyy vain toivoa, että Rippeä juuri kättelemässä ollut Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli ainoa, joka kuuli… Olen huomannut, että harjoituksista lähdetään kotiin pikkuisen viivytellen. Kerran soitimme yhtä jytyä kolme ja puoli tuntia, ja silti olisi vielä tehnyt mieli pikkuisen jatkaa.

Ukuleleorkesteriin on mahdollista tulla mukaan edelleen. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, autamme alkuun. Tarvittaessa järjestämme myös uuden alkeisintensiivikurssin vasta-alkajille, jolloin alkeet opiskellaan ammattimuusikon, Hanna Turusen varmassa ohjauksessa.

Tulkaapa siis naistenpäivänä Turvantalolle konserttiin klo 15. Jos suinkin kestätte kuunnella ensin puolisen tuntia hieman klassisempaa ohjelmisto, palkintona on hulvaton ukuleleorkesterin esiintyminen väliajan jälkeen. Lupaamme soittaa niin hyvin kuin ikinä osaamme ja niin kuin ukulelea vain voi soittaa – nimittäin ilolla!

Minä ja Rippe viihdytimme yleisöä Kukkatalossa Ystävänpäivän tapahtumassa. Kuva: Virpi Kunnas

Konsertti naistenpäivänä Lammin Turvantalolla 8.3.2020 klo 15. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelman voi ostaa 10 euron hinnalla. Käsiohjelman hintaan kuuluu väliaikakahvit. Ilman käsiohjelmaa kahvi maksaa 3 euroa.
Konsertin tuotolla mahdollistetaan Ukeboxin esiintymiset vanhusten ja vammaisten asumisyksiköissä sekä päiväkodeissa ja muualla. Mukana järjestelyissä Bel Canton ystävät ry.