Valta vaihtuu Hämeenlinnan taidemuseossa!

0
104

-dialogissa* vetovastuu luovutetaan 15–20-vuotiaille Z-sukupolven nuorille, jotka suunnittelevat ja toteuttavat Hämeenlinnan taidemuseoon marraskuussa 2021 avautuvan Niemistö-kokoelmaa esittelevän taidenäyttelyn.

Nuorten temmellyskenttänä toimii taidemuseon Lohrmann-rakennus ja taideteosten aarreaittana maineikas Niemistö-kokoelma. Niemistöjen monipuolinen nykytaiteen kokoelmaa tullaan ZN-dialogin myötä esittämään yleisölle aivan uudella näkökulmalla, kun nuoret kuraattorit ottavat ohjakset näyttelyn suunnittelussa. Nykyisin kokoelmaa kartuttaa perustajien Henna ja Pertti Niemistön poika Kari Niemistö yhdessä puolisonsa Leena Niemistön kanssa. Kokoelma kattaa reilusti yli 550 teosta, joita on tehty muun muassa hitsaamalla, rälläköimällä, maalaamalla, veistämällä, kasaamalla ja purkamalla. Nuorilla siis on mistä valita!

Avoin haku ZN-dialogiin aukeaa 15–20-vuotiaille nuorille 13.3. ja päättyy 30.4.2020. Taidemuseo palkkaa projektiin 25 nuoren joukon, joka kokoontuu taidemuseolla lukuvuoden 2020–2021 aikana kahden viikon välein keskiviikkoiltaisin klo 17–18.30.

Luvassa on niin nuorille kuin taidemuseon väellekin ainutlaatuinen kokemus, jossa suunnitellaan ja toteutetaan taidenäyttely yhdessä mahtavan porukan kanssa. Nuorten ryhmä valitsee taideteokset, päättää mitä ja miten näyttelystä kerrotaan yleisölle sekä ripustaa teokset yhdessä taidemuseon henkilökunnan kanssa. Työstä maksetaan nuorille kaupungin kesätyötaksan mukainen palkka, 500 e.

Kaikenlaiset nuoret erilaisista taustoista voivat hakea mukaan, eikä aiempaa kokemusta taidemuseomaailmasta tarvita. Ei haittaa, vaikkei olisi ikinä nähnyt yhtäkään taidenäyttelyä. Tärkeintä on halu olla tekemässä yhdessä mahtavan porukan kanssa siisteintä näyttelyä ikinä! Mitä moninaisempi nuorten joukko saadaan mukaan, sitä rikkaampi näyttelykokonaisuudesta tulee. Palkan lisäksi nuoret voivat muuntaa ZN-dialogin työkokemuksen opintopisteiksi 2. asteen opintoihin.

Auni Tuovinen. Kuva: Reima Määttänen

Mukaan voi hakea joko nettisivulta löytyvällä lyhyellä hakulomakkeella, tai laittamalla ZN-dialogin taidekasvattaja Auni Tuoviselle avoimen hakemuksen sähköpostitse, Whatsapissa tai yksityisviestinä taidemuseon Instagramiin. Hakemuksessa tulee esitellä lyhyesti itsensä, kertoa miksi haluaa mukaan projektiin sekä liittää mukaan yhteystiedot. Jos mukaan hakeminen mietityttää, voi Aunille lähettää kysymyksiä viestillä tai soittaa. Auni kiertää maalis-huhtikuun aikana hämeenlinnalaisia oppilaitoksia ja on tavattavissa myös nuorisotiloilla, Ohjaamolla sekä taidemuseolla.

ZN-dialogi on kolmen Hämeenlinnan kaupungin toimijan yhteinen voimanponnistus, joka syntyy halusta kokeilla rohkeasti uusia toimintatapoja ja yhteistyön muotoja. Projekti toteutetaan yhdessä taidemuseon, kaupungin nuorisopalveluiden sekä Lasten- ja nuorten kulttuurikeskus ARXin kesken. Yhteistyökumppaneilla on vuosien kokemus muun muassa kulttuurisesta nuorisotyöstä, etsivästä kulttuurityöstä sekä näyttelytoiminnasta. Yhteistyöllä toteutettavasta näyttelystä tulee siistein taidenäyttely ikinä!

 *Z ja N -kirjaimet dialogin nimessä viittaavat kirjainten hybridiin. Mitä tapahtuu, kun Z-sukupolven Nuoret käyvät dialogia Niemistö-kokoelman kanssa? Koko projektin nimi on tällä hetkellä vain kuva – sille ei ainakaan vielä ole äännettä.

  

 

Z/N-dialogin haku lyhyesti:

  • Mukaan voivat hakea tänä vuonna 15–20 vuotta täyttävät nuoret.
  • Tapaamiset syksyllä 2020 ja keväällä 2021 joka toinen keskiviikko 17.00 – 18.30 Hämeenlinnan taidemuseolla.
  • Marraskuussa 2021 näyttelyn ripustus ja avajaiset Hämeenlinnan taidemuseossa.
  • Palkka 500 euroa koko projektista.
  • Mahdollisuus kerätä opintopisteitä 2. asteen opintoihin.
  • Retkiä ja mielenkiintoisia tapaamisia!

 Näin haet mukaan:

  • Täytä lyhyt hakulomake osoitteessa www.hameenlinna.fi/dialogi TAI
  • Lähetä Whatsapissa, Instagramissa tai sähköpostitse avoin hakemus, jossa kerrot, kuka olet ja miksi haluaisit mukaan. Liitä mukaan yhteystietosi.

 Tule jutulle: