Koti Blogit Kulttuurikatsastaja

Kulttuurikatsastaja

Kulttuurin suurkuluttajan poimintoja Hämeenlinnan kulttuurielämästä.

Mäntän taidenäyttely taas maineensa veroinen

Koronakevään jälkeen oli hämmentävää päästä ensi kertaa taidenäyttelyyn kesäkuun toisena päivänä. Serlachius-museo Gösta avasi kolme, jo neljä kuukautta katsojiaan odottanutta näyttelyään yleisölle. Onneksi valmis näyttely saatiin siirrettyä syksyyn asti. Tarjolla on paljon hyvää koronan...

Sinfoniaa ja mielenrauhaa

Tammikuun lopulla klassisen musiikin ystävät saivat kylmän suihkun. Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta esitti, että klassisen musiikin konsertteja vähennetään radikaalisti. Tästä kauhistuivat sekä Sibelius Lahti että Hämeenlinnan taide-ja kulttuuripiirit. Hätähuudon klassisen musiikin puolesta esitti peräti 11...

Vauhdikas Ovista ja ikkunoista

Ovista ja ikkunoista, Hämeenlinnan Teatterin uusin ensi-ilta, on kuulemma harvoin näyttämöllä nähty komedia. Ranskalaisen Sebastian Thieryn moderni komedia kuvaa ahneuteen ja vainoharhaan sairastuneen ihmisen hillittömyyttä. Niin tekee, mutta katsojaa alkaa jo ensimmäisen näytöksen puolivälissä kyllästyttää,...

Anni Rapinojan työtoverina luonto

Hirven ja kauriin papanoita, juolukan ja puolukan lehtiä, olkia, sammeleita, naavoja, kuusen ja männyn käpyjä, hellyttäviä hahtuvia. Kuvataiteilija Anni Rapinoja inspiroituu lähtiessään metsään ja hän käyttääkin taideteoksissaan kaikkea, mitä luonnosta löytyy. Hän kutsuu näitä...

Huippujazzia täydelle salille

On hieno hetki, kun menee konserttiin ja huomaa, ettei joutunutkaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Näin kävi minulle tuota pikaa, kun ensin pari kappaletta empien kuuntelin Aili Ikosen laulua & Jukka Perkon saksofonien sekä kahden kitaravirtuoosin...
Mackenzie Melemed Verkatehtaalla.

Soiton juhlaa Verkatehtaalla

Sunnuntai on aina mukava päivä, mutta kun sen vielä voi päättää soiton juhlaan, aina parempi. Verkatehtaalla salintäysi yleisö nautti kuulemastaan, kun kansainvälinen klassisen musiikin seikkailija ja tarinankertoja Mackenzie Melemed antoi parastaan pianon ääressä. Muistan miehen...
Jätkänkynttilä palaa loppiaisena.

Härkätien varrella loistivat loppiasvalot

Vuorentaan kulmilta aina Rengon Nummenkylälle loistavat loppiaisvalot saivat mukavasti väkeä liikkeelle loppiaisiltana. Tien varrella loistivat sekä kynttilät että ihanat metsäntuoksuiset jätkänynttilät. Sekä Kouvalan maamiesseurantalolla että Nummenkylän koululla tanssittiin ja nautittiin buffetin antimista. Satuimme Kouvalaan tasan neljältä,...
Villasukkien myyjä joulumarkkinoilla.

Joulun ihana perinne – pienet joulumyyjäiset

Ihanaa, että meillä on jouluun liittyviä perinteitä! Yksi mieluisimmista ovat myyjäiset, joita voi järjestää vaikka pikkukylässäkin. Muistoissani lapsuuden ja nuoruuden jouluina ei myyjäisistä tiedetty mitään. Pakottava ja myös mieluinen tarve piipahtaa niihin tuli, kun äitini...

Espanjalaisia tunnelmia ja hovimusiikkia vaskilla

Olen jo kauan yrittänyt todistella ihmisille, että kyllä Hämeenlinnassa tapahtuu ja paljon. Pitää vaan seurata lehtien tapahtumapalstoja, valita itselleen mieluista nähtävää tai kuultavaa ja lähteä liikkeeelle. Näin kävi itselleni torstaina. Huomasin, että seurakunta on kutsunut...