Suomi–Japani 100 -kamarimusiikkikonsertti

Japani ja Suomi viettävät diplomaattisuhteidensa satavuotisjuhlaa vuonna 2019. Molemmassa maissa järjestetään juhlavuonna lukuisia kulttuuriperintöön ja kahdenvälisiin suhteisiin liittyviä tapahtumia ja projekteja. Sibeliuksen syntymäkodissa kuullaan heinäkuun lopussa...

Täysi-ikäistyvä festivaali rakentaa ohjelman esiintyjien ehdoilla

Heinäkuussa 18. kertaa järjestettävät Hauhon musiikkijuhlat näkyvät ja kuuluvat jälleen ympäri Kanta-Hämettä. Suurin osa tapahtuman kahdeksasta konsertista järjestetään Hauholla, mutta myös juhlien ohjelmaan vakiintuneet Rengon...

Hauhon musiikkijuhlien ohjelma on julkaistu

Hämeen odotetuimman musiikkifestivaalin Hauhon musiikkijuhlien ohjelma on valmistunut ja julkaistu. Festivaalin taiteelliset johtajat Mikko Ivars ja Olli Kilpiö luonnehtivat ohjelmaa mukavalla tavalla jälleen Hauhon...

Hauhon musiikkijuhlien kausikonsertilla varaslähtö kesään

Klassisen musiikin maailmassa ollaan aikoja määriteltäessa tekemisissä hyvinkin erilaisten yksiköiden kanssa. Teosten ollessa kyseessä sekunnin murto-osatkin merkitsevät paljon - oletteko esimerkiksi tulleet ajatelleksi, että...

Koskettava Jouluoratorio Hämeenlinnan kirkossa

Hämeenlinnan seurakunnassa on juhlittu tänä vuonna 333 vuotta täyttänyttä Johann Sebastian Bachia (1685–1750). Bach333-sarja alkoi Bachin syntymäpäivän tienoilla maaliskuun lopussa. Yhdeksän kuukauden ajanjaksoon sisältyy...

Sibeliuksen syntymäkodissa soi kesäsunnuntaisin

Sibeliuksen syntymäkodissa on jo yli 40 vuoden ajan järjestetty Kesämatineat-konserttisarja. Kesäkuusta elokuuhun Sibeliuksen syntymäkoti soi joka sunnuntai tänäkin kesänä. Syntymäkodissa on juuri avattu myös Jean Sibeliuksen...

Iittalan musiikkijuhlat 2018

Iittalan 2018 musiikkijuhlilla Toivo Kuulan elämästä kertovan oopperan kantaesitys, Upea interaktiivinen Climb! Disklavier- teos  ja muita elektroakustisia teoksia, Jaakko Ryhäsen ja Seppo Hovin muuttuvat...

Hauhon musiikkijuhlat soi Lopella, Rengossa, Hauholla ja Lammilla

Kymmenen konsertin kokonaisuudeksi kasvaneen Hauhon Musiikkijuhlien yhtenä tavoitteena on ollut löytää uusia esiintymispaikkoja. Viime vuonna sellainen löytyi Lammilta, kun Seppo Kantonen ja Teemu Viinikainen...