Kaamoksen kaihosta Kalevalan päivään

Kaamoksen kaihosta Kalevalan päivään

Miltä se tuntuu, kun ihan läheltä, keskeltä hieman kelmeää hämäläiskylää yllättäin löytyy valtava kapasiteetti luovaa tarmoa ja elämäniloa? Se päräyttää, ainakin minua. Nostaa tunteet pintaan ja roskan silmään. Pulppuavan ilon, ja sen, juuri sen kaihonkin – ja toivon.

Luen Facebookista kutsun iltamiin. Hetkinen. Sehän on tuossa aika naapurissa, hei tuohan on vähän niin kuin tuttu ihminen. Uteliaisuus herää. “Kaamoksen kaihoa”… Mitähän siellä on luvassa? Taidanpa ilmottautua. Mitä, nehän pyytää pääsymaksunkin… no, ei paha, “suomalais-slaavilaista tunnelmaa ja venäläinen pöytä”. Tarjoiluakin, ahaa… mainiota.

Seuraan fb-tapahtuman kehittymistä ja tapaan iltaman emännän satunnaisesti silloin tällöin kylillä ja kokouksissa hieman muissa merkeissä. Samalla juttelemme lähestyvästä musiikki-illasta. Into pakkautuu poskiin. Ilmeisesti täällä peräkylien haja-asutusalueilla piilee musa-ammattilaisten salattu seura.

Mies ei tarjoudu seuralaiseksi, mutta lupautuu kyyditsemään paikalle, jottei tule tontille parkkipaikkaongelmaa. Logistiikka-asiat ovat hallussa ”vanhalla tekijällä”. Ja vähän kuitenkin kiinnostaa, missä tapahtuu… Kovilla pakkasilla minua ei myöskään huvittele talsia pimeän Taljalan kylän halki, vaikka se onkin kaikkien talsimusten koti ja alkulähde.

Istun tiivisti pakattuun olohuoneeseen toisen naapurin nuoren emännän viereen, ja uppoudumme kaikki nelisenkymmentä kuulijaa musiikkiin ja esitykseen. Tarinat kerrotaan joka kappaleen välissä ja käännetään myös englanniksi kaikki vieraat huomioiden. Ilta on ihana. Katto on korkealla, kynttilät palavat lampeteissa ja uudenkarheat hirsiseinät toistavat äänet mukavan pehmeästi. Nuorin esiintyjä, viisivuotias, puhaltaa vaistonvaraisesti pikkuruista trumpettia muuta ryhmää kuunnellen, kuin kauan keikkaillut jazz-muusikko. Kuulijan on keskityttävä täysillä, ettei vaivu liiallisen liikutuksen valtaan.

“Seuraavan kerran tämän voisi tehdä jossain vaikka julkisessakin paikassa!” Ideointi lähtee heti samana iltana, ja kolmen kuukauden kuluttua Naivismikeskuksen salissa on taas monilukuinen yleisö nauttimassa karjalaisista lauluista ja syvistä sävelistä. Tällä kertaa oma nautintoni on ovenpielissä harhailussa. On mukavaa, että on saanut avustettua jotain, jonsei aivan uuden uutukaista konseptia, niin totisesti pitäjän kulttuuriskeneä piristävää. Kiitosta antavat myös monet ihmiset konsertin jälkeen nauttiessaan karjalaista hapankaalipiirakkaa ja sitruunalla terästettyä tsaikkaa.

Kalvolan kylillä taide kukkii, ei vain tauluissa tai tätien hatuissa, vaan vatsanpohjassa, korvissa, lahjakkaissa lapsissa. Se on niin hienoa, etten tiedä, miten päin tässä olisi.

Post a comment