Ensimmäinen päivä viidestä vapaasta – mitä tehdä? Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki ympärillä viittaa työhön? Vähän niin kuin liiallisen tetriksen pelaamisen jälkeen alat huomamaattasi sovitella esineitä ympäristöstäsi toisiinsa kuin tosielämän tetrispalikoita konsanaan.
No hyvää vastalääkettä on lähteä johonkin, siitäkin huolimatta, että edellä ajavan auton rekisterikirjainten yhdistelmä pulpauttaa mieleen jotain ärsyttävästi töihin liittyvää. Lähdin Iittalaan aikani olohuoneen ja keittiön väliä kasvavan ärtymyksen vallassa mittailtuani.
Perillä odotti joulukuun toisen päivän sinisessä hetkessä valoa ikkunoistaan loistava puukoulu, kutsuvana ja rauhoittavan lempeänä. Oven avaaminen tähän rakennukseen tuntuu aina siirtymiseltä värin, valon ja lempeyden maailmaan, riippumatta siitä avaako sen vapaapäivän rauhassa joulukuisen alkuillan kasvavassa hämyssä vai kiireissään keskelle alkukevään näyttelynrakennuksen tohinaa.
Tämä taikamaailma ei ole pettänyt koskaan. Aina on väriä, veikeyttä ja mikä tärkeintä: kissoja! Eikä se pettänyt taaskaan. Kylmenevässä pakkasillassa värit hehkuivat nuotion lailla, portaat yläkertaan narisivat tutusti ja ulos lähdin hieman taas uudistuneena.
Klassikkonaivistin Enni Idin kissoja ja kukkasia ei väsy katselemaan. Mutta ei myöskään nykynaivistien värikylläisyyttä, ja mikä tällaista oravan keskittymiskyvyllä varustettua taivaanrannamaalaria aina jaksaa ihmetyttää, on se yksityiskohtien runsaus ja tarkkuus, mikä monessa malaauksessa on läsnä.
Naivistinäyttelyssä kannattaa käydä myös talvella. Sieltä tarttuu iloa mukaan!
