Puutarha avaa aistisi – Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17
Kädet villiyrttejä keräämään ja äkkiä ne taikinaan – sekä kädet että maukkaat ja ravinnepitoiset kasvit.
Alkukesän sesonki meni vauhdilla. Ensin tuli lunta ja jäätä huhtikuussa, sitten helle toukokuussa. Viime päivät ovat tasoittaneet tahtia ja sadettakin...
Hahkialan joulukahvila avoinna kahtena lauantaina
Lämpimästi tervetuloa herkuttelemaan ja tekemään ostoksia pieneen jouluputiikkiimme, jossa käsityöntaitajien tuotteita pukinkonttiin !
Kahvilassa riisipuuroa, joulutorttuja, lohileipiä, vanhan ajan lihapiirakkaa ja muita herkkuja…
Kotiin viemisiksi tai lahjaksi Kartanon yrttitarhan jalkakylpypommeja, Hovimestarin terästettyä sinappia, Tarhurin raparperiglögiä, mallasleipää,...
Aikamatkoja menneeseen ja herkkuhetkiä Lammilla
Hämeenlinnan jokaisella pitäjällä on oma kiehtova historiansa, niin kuin nyt vain voi Hämeen ja Suomen sydänmailla olettaakin. Ensimmäisenä esittelyssä on Lammin kirkonkylä. Näillä vinkeillä voit viettää päivän Lammilla, ja nähtävää jää vielä seuraavallekin kerralle.
Jos...
Herkkujen yö on peruttu
|*mainossisältö*| Hauhon kesän yksi kohokohta, Herkkujen yö jää tänä kesänä väliin. Tapahtumassa käy yli 1000 ihmistä, mikä tietysti ilahduttaa järjestäjiä. Tänä vuonna se kuitenkin on este tapahtuman järjestämiselle, kun valtioneuvoston suositus on, että vain...
Artikas mahdollistaa kotimaisen käsityön ja muotoilun ostamisen verkossa
|*mainossisältö*| Artikas.fi -verkkokauppa arvostaa Suomessa suunniteltua, mahdollisimman pitkälti myös kotimaassa valmistettua käsityötä, muotoilua ja taidetta. Vaalimme kotimaista artesaanituotantoa ja taiteilijuutta, pientuottajien tuotteita ja työtä. Kauneus on johtava teema ja kulkee kaiken edellä.
Kotimaamme käsityöläiset, muotoilijat...
Viruspakoilu vie messut nettiin
Mitä ihmiset tekevät, kun ei voi lähteä kotoa mihinkään? Joissain kodeissa leivotaan, niin että jauhojen myyntiin on saatu aikaan piikki. Monessa kodissa varmasti myös neulotaan, askarrellaan ja muutenkin elvytellään käsillätekemisharrastuksia.
Käsityöalan yritykset ovat kokeneet kovan...
Tylsistymistä karkuun improilemalla
|*Mainossisältö*| "Yhdessä leikkiminen ja nauraminen on ihan parasta rentoutumista ja siinä samalla voi oppia jotakin uutta itsestään, löytää ratkaisun johonkin haasteeseen tai saada loistavia uusia ideoita elämäänsä", sanoo näyttelijä Henna-Maija Alitalo.
Henna-Maija on ollut ammattinäyttelijä...
Luonto auttaa avaamaan työhön liittyviä solmuja
|*Mainossisältö*| Kun yrittäjän työkalenteri tyhjenee, tai sieltä katoaa puolet sovituista töistä, iskee lamaannus. Tämän koki myös työnohjaaja Ulla Sara-aho, kun työkalenterissa alkoi käydä puhuri koronapandemian aiheuttamien rajoitusten johdosta.
Shokkivaihe kestää aikansa, sitten mieli alkaa työskennellä...

























