|*mainossisältö*| Artikas.fi -verkkokauppa arvostaa Suomessa suunniteltua, mahdollisimman pitkälti myös kotimaassa valmistettua käsityötä, muotoilua ja taidetta. Vaalimme kotimaista artesaanituotantoa ja taiteilijuutta, pientuottajien tuotteita ja työtä. Kauneus on johtava teema ja kulkee kaiken edellä.

Tekstiilisuunnittelija Midori Tsunoin tuotteita on myynnissä Artikas.fi -kaupassa.

Kotimaamme käsityöläiset, muotoilijat ja taiteilijat puurtavat yleensä yksin tahoillaan. Moni myy tuotteitaan työhuoneelta tai messuilla ja tapahtumissa. Jos verkkokauppa onkin, onko aikaa sen ylläpitämiseen? Artikas on perustettu, sillä yhdessä olemme enemmän! Artikas tuo yhteisöllisyyden verkkokauppaan.

Yhdessä tuomme koko kotimaisen käsityöläisyyden, muotoilun ja taiteen kirjon asiakkaiden ulottuville. Ainutlaatuista ja uniikkia, tuotteita, joita et muualta löydä. Kotimaista tuotantoa, jonka katsomisesta ja omistamisesta tulee hyvä mieli hyvällä omalla tunnolla. Kotimaisuus ja lähellä tuotettu on aina ekologinen valinta.

Artikas on suomalaisen käsityön, muotoilun ja taiteen puolella.

 

Artikas.fi -kaupassa on myynnissä kirjoja, joita ei saa muualta.

Artikas.fi -kaupalla ei ole suurta keskusvarastoa, vaan tuotteet lähetetään asiakkaille suoraan tuottajan verstaalta tai ateljeelta. Alkuvaiheessa kaupassa on myynnissä lifestyle-tuotteita Naivistit Iittalassa -säätiön Aulashopista, Heli Pukilta, Midori Tsunoilta ja Hienostellalta sekä Bohemian Insanityn laukkuja ja huppareita.

Tuotteita lisätään kauppaan koko ajan. Myöhemmin myyntiin on tulossa myös taidetta, maalauksia, akvarelleja ja grafiikkaa sekä uniikkeja käsityöläisyyden taidonnäytteitä.

Käy tutustumassa suomalaisen käsityön, muotoilun ja taiteen Artikas.fi -kauppaan! |*mainossisältö*|

Linnunpönttö-kaulakoru, Hienostella.