Hämeen linnassa on kesän ja syksyn ajan avoinna tekstiilitaiteilija Raija Jokisen Muistikuvia-näyttely.
Jokinen vietti lapsuutensa Hämeenlinnan seudulla. Hänen sukunsa on lähtöisin Hauholta, Ilmoilasta ja Eteläisistä. Jokinen on iloissaan saadessaan teoksensa esille Hämeeseen, omien sanojensa mukaan ”siihen ainoaan osaan Suomesta, josta tunnen olevani kotoisin.”
Teokset on toteutettu pellavakuiduilla, tavallaan piirtäen ja maalaten. ”En ole toistaiseksi nähnyt kenenkään muun käyttävän samanlaista tekniikkaa, vaikka seuraan ahkerasti tekstiilitaidetta myös ulkomailla”, Raija Jokinen kertoo. Materiaali ja työtapa tarjoavat monia erilaisia visuaalisia mahdollisuuksia, lopputulos voi olla hauraan ja herkän oloista, mutta se voi olla myös vahvaa ja voimakasta. Hämeen linnassa piirrosmaiset rakenteet osin kuin imeytyvät linnan interiööriin. Pellavalla on ollut tärkeä rooli myös Hämeen linnan historiassa.
Näyttelyssä olevien noin 40 teoksen kautta taiteilija kuvaa ihmisen sisäistä ja ulkoista tunnemaisemaa, muistia ja sen rakentumista sekä ihmisen ja luonnon suhdetta. Teokset ovat pääosin kuvia ihmisestä, mutta ne liukuvat veistoksen suuntaan. Jokinen käyttää teosten osana varjoja ja toisinaan teosten materiaali kutoutuu varjoihin niin, ettei voi olla varma, mihin materia päättyy.
Näyttelyssä on mukana myös pellavaan ja viereiseen Vankilaan liittyviä historiallisia objekteja Kansallismuseon kokoelmista. Kaksi videota valottavat pellavan käsittelyä Lammilla (Kansallismuseon kokoelmat 1967) sekä taiteilijan työskentelyä (tuotanto: Regard d’artiste, Chemins du patrimoine en Finistére, Ranska).
Linnan Museokaupassa on saatavilla mm. kortteja sekä 2022 Ranskassa Jokisen teoksista julkaistu kirja ”Regard d’artiste”.
Teokset perustuvat tiukasti tekstiilin peruselementteihin: kuituun, värjäykseen, ompeluun ja tärkkäykseen, mutta poikkeavat jonkin verran suomalaisen tekstiilitaiteen valtavirrasta. ”Siksi teoksiani onkin ollut esillä pääosin ulkomailla”, Jokinen toteaa.
Muistikuvia-näyttely
Hämeen linnassa
avoinna 20.10.2024 saakka
www.kansallismuseo.fi/fi/haemeenlinna
Lisätietoja taiteilijasta:
linktr.ee/raijajokinen

















