
Noin 80 hengen joukko matkailuyrittäjiä ja muita toimijoita istahti illalliselle Elinvoimaa Hämeeseen -yhdityksen kutsumana naistenpäivänä Vanajanlinnassa. Illan ajatuksena oli saada matkailutoimijat verkostoitumaan ja hakemaan potkua yhteisestä tekemisestä matkailuun. Illan avasi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka muistutti että yhteistyössä on voimaa.

Jutta Äijälä kertoi huomanneensa, että hämäläiset matkailutoimijat eivät tunne toisiaan, ja illan tarkoituksena olikin juuri tutustuttaa toimijoita toisiinsa.
”Kun tunnemme toisemme, huomaamme että emme ole kilpailijoita vaan yhteistyökumppaneita,” hän sanoi.
Elinvoimaa Hämeeseen -yhdistyksen teemaryhmät eli keskustelukerhot ovat aloittaneet toimintansa. Luonto- ja liikuntamatkailun teemaryhmää vetää Mika Soramäki, tapahtumatuotannon teemaryhmää Rita Kujanpää, kulttuurimatkailun ryhmää Hillevi Kaarlenkaski ja Minna Takala toistaiseksi toimii kansainvälisyys-teemaryhmän vetäjänä, kunnes varsinainen vetäjä löydetään.


Illan aikana avoimen mikrofonin mahdollisuutta käytettiin ahkerasti. Muun muassa Ilorannan Samu Lescelius käytti puheenvuoron, jossa uskoi vakaasti kansainvälisen matkailun tuovan kasvua myös hämäläisille matkailuyrittäjille.
”Jaa miksikö? No, tervetuloa meille marraskuussa, keskellä viikkoa. Suomen pitää kääntää pimeys, kylmyys ja loska voitoksi, kuten Skotlanti on onnistunut tekemään sateen kanssa,” hän sanoi.

Elinvoimaa Hämeeseen yhdistyksen puheenjohtaja Karoliina Frank herätteli miettimään Suomen kokoa maailman matkailukartalla. Matkoillaan ja eurooppalaisilla matkailualan messuilla vieraillessaan hän on huomannut, että esimerkiksi Berliini myy koko suurta Saksaa. Samoin tulisi toimia Suomessakin.
”Tästä eivät paikalla olevat kuntien edustajat kyllä tykkää. Mutta esimerkiksi Tampereen nimellä myydään koko Pirkanmaata, Lahti myy koko Päijät-Hämettä. Entäs jos meilläkin myytäisiin koko Kanta-Hämettä Hämeenlinnan nimellä?” hän sanoi ja usutti ihmisiä miettimään asiaa.















