Riihimäen vankilan miehet nousevat Hämeenlinnan teatterin Verstas-lavalle

0
60
Suomen loppusijoitus Oy – Hiihtävä hautaustoimisto esitys on Taittuu ry:n, Riihimäen vankilan ja Hämeenlinnan Teatterin yhteistuotanto. Kuva: Jukka Kotkanen

Taittuu ry.:n ensimmäinen näytelmä  Punahilkka ja susien maailma esitettiin täysille katsomoille 2009. Nyt, 10 vuoden jälkeen ensi-iltaan 10.1. klo 18 tulee Riihimäen vankilan miesten esitys Suomen loppusijoitus Oy – Hiihtävä hautaustoimisto.

”Tavoitteenani oli löytää teksti, kirja tahi tarina, joka olisi sopivalla tavalla vaativa ja tarjoaisi kullekin ryhmän jäsenelle riittävän haasteellista tekemistä. Tästä neulansilmästä pitäisi myös näkyä sopivalla tavalla sekä huumoria että painavaakin pohdittavaa. Teatterin tekemisen kannalta tärkeintä ovat mielenkiintoiset henkilöhahmot, joiden elämä ajautuu kummallisiin tilanteisiin, kiipeliin – ja loppujen lopuksi koko esitys on selviytymistä tästä kiipelistä. Elokuusta 2018 lähtien olemme harjoitelleet neljän Riihimäen vangin kanssa tässä kiipelissä elämistä ja siitä selviytymistä tuotantonimellä Suomen Loppusijoitus Oy. Apukeinoina meillä ovat olleet näyttelijäntyön perusteet, näyttämön ja komiikan lainalaisuudet. Olemme onnistuneet säilyttämään työskentelyssämme lapsekkaan huumorin,” kertoo ohjaaja Antti Lattu.

Taittuun pääyhteistyökumppani on Rikosseuraamuslaitos. ”Osallistuminen vankilateatterihankkeeseen on aina rohkea ja iso ponnistus vankilan henkilökunnalta sekä vangeilta,” sanoo Riihimäen vankilan apulaisjohtaja Susanna Schugk-Laulumaa.

Taittuu ry. on Suomen ainoa pitkäjänteisen vankilateatterin toteuttaja. Vuodesta 2008 alkaen Taittuu on tehnyt vankilateatteriproduktioita yhteistyössä eri vankiloiden ja paikallisten teattereiden kanssa. Työtä ovat vuosien varrella rahoittaneet Rikosseuraamuslaitos, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Suomen kulttuurirahasto. Taittuu ry:n kehittämä vankilateatterityö on viimeisen kymmenen vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa osana Rikosseuraamuslaitoksen toimintojen valikoimaa ja yhteisöteatterin kenttää. Taittuu tekee taiteellisesti tinkimätöntä teatteria – keskiössä ovat vangit, jotka ohjaajan avustuksella käsikirjoittavat ja esittävät näytelmän aidolle teatteriyleisölle.

Vankilateatteri yhdistää yhteiskunnan ja taiteen eri alojen toimijoita tavalla, joka palvelee yhteiskunnallista avoimuutta, rikollisuuden stigman purkamista ja uusintarikollisuuden kierteen katkaisemista. Tutkimuksen mukaan vankilateatteri tarjoaa fyysistä, sosiaalista ja tilannesidonnaista kokemuksellisuutta, joka auttaa vankeja irtautumaan vangin roolista ja kehittämään psykososiaalisia taitoja, joiden harjaannuttamiseen ei vankilan laitosympäristössä ole aina mahdollisuuksia (Pirttilä-Backman ym. 2015; Menard 2018). Onnistumisen ja nähdyksi tulemisen kokemukset kantavat monia osallistujia vapautumisen jälkeisessä elämässä. Lisäksi vankilateatteri uudistaa Suomessa teatteritaiteen kenttää.

Suomen loppusijoitus Oy – Hiihtävä hautaustoimisto esitys on Taittuu ry:n,  Riihimäen vankilan ja Hämeenlinnan Teatterin yhteistuotanto.

Hannele Martikainen (Taittuu ry:n vastaava ohjaaja) sai 2011 Vuoden teatteriteko-palkinnon. Oikeusministeri myönsi Martikaiselle 2018 Vankeinhoidon ansioristin.

Hämeenlinnan teatteri

10.1. klo 18 Riihimäen vankilan miesten esitys Suomen loppusijoitus Oy – Hiihtävä hautaustoimisto. Esitykset Hämeenlinnan teatterin Verstas-näyttämöllä 10.1. klo 18 (ensi-Ilta), 11.1. klo 18 ja 12.1. klo 14 ja 18. Esityksestä järjestetään keskustelutilaisuus 12.1. klo 14. esityksen jälkeen. Liput teatterin lipunmyynnistä tai lippu.fi.

Käsikirjoitus: Lasse Lehtisen romaanin pohjalta työryhmä

Ohjaus: Antti Lattu

Lavalla Riihimäen vankilan miehet

Ääninauhojen äänet Antti Lattu, valot ja äänet Veikko Pulli ja Antti Lattu, lavastus Antti Lattu ja työryhmä, puvustus Tommi Haapaniemi, valokuvat Jukka Kotkanen