Henkimaailman juttuja Museo Skogsterissa

Henkimaailman juttuja Museo Skogsterissa

Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, 13100 Hämeenlinna
Hämeenlinnan kaupunginmuseon uudessa näyttelyssä heittäydytään yliluonnolliseen ja mytologiaan. Ihmisyyteen kuuluu voimakas halu löytää merkityksiä käsin kosketeltavan maailman ulkopuolisille kokemuksille. Ajan myötä kaikissa kulttuureissa on syntynyt runsas uskomusten, uskontojen ja tarinoiden perinne.
Henkimaailman juttuja -näyttelyssä käsitellään suomalaista ja hämäläistä tarustoa sekä kummia kokemuksia. Uskomuksemme eivät ole muuttumattomia, vaan elävää ja mukautuvaa kulttuuria. Luomme jatkuvasti uusia merkityksiä ja selityksiä. Myyttisen muinaisuuden ja uskontojen ohella sivutaan teemoja kuolleiden hengistä, noituudesta ja kummituksista aina kauhukirjallisuuteen, salatieteisiin ja viihdekulttuuriin.
Menneet uskomukset
Menneiden aikojen myytit elävät edelleen paikannimistössä ja maisemassa. Hämeestä tunnetaan paljon uhrilähteitä ja -kiviä, joista osalle on uhrattu vielä 1700-luvulla esimerkiksi neuloja, viljaa ja rahoja. Kristinuskon myötä muinaiset uskomukset ja jumalat hävisivät tai muuntuivat osaksi uutta maailmankuvaa. Henget, tontut ja haltiat olivat kuitenkin edelleen mukana ihmisten elämässä. Erilaisia arjen taikoja ja loitsuja tehtiin esimerkiksi sato- tai pyyntionnen varmistamiseksi sekä pitämään kuolleiden henget aisoissa.
Joillain henkilöillä katsottiin olevan erityisiä taitoja taikojen parissa. Tunnettuja parantajia saatettiin tulla tapaamaan avun toivossa pitkienkin matkojen takaa. Aina taikojia ei kuitenkaan katsottu suopeasti. Euroopan noitavainot ylsivät laajemmassa mitassa 1600-luvulla myös Pohjoismaihin. Suomessa yli puolet noituudesta syytetyistä oli miehiä. Viimeiset noitaoikeudenkäynnit käytiin 1700-luvulla.
Kummitustarinat ja kuolleet
Kuolleiden henkiä pidettiin ennen yleisesti aktiivisina toimijoina, eikä usko erilaisiin kummituksiin ole täysin hiipunut nykyaikanakaan. Näyttelyssä käsitellään lukuisia vanhoja ja uusia outoja tarinoita ja kokemuksia. Etiäiset ovat yksi yleisimmistä kummista kokemuksista. Kartanoiden ja linnojen kummitustarinat ovat olleet pohjana kauhukirjallisuuden ja viihdekulttuurin synnyssä.
Uusimpia suuntauksia ovat nykyajan aaveenmetsästäjät, jotka kuuntelevat henkien viestejä radiokanavia skannaavan Ghost Box -laitteen avulla. Samaa sukua spiritistisissä istunnoissa edustaa jo 1891 markkinoille tullut Ouija-lauta. 1800-luvun lopulla muodissa oli myös henkivalokuvaus, joka perustui kaksoisvalotuksella tehtyyn huijaukseen. Näyttelyssä on kuvauspiste, jossa voi ottaa oman henkivalokuvan.
Uskontojen moninaisuus
Länsimaista uskonnollisuutta leimaa nykyisin erityisesti yksilökeskeisyys ja usein löyhä sitoutuminen uskonnollisiin yhteisöihin. Yhä harvempi suomalainen kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vuonna 1990 jäsenmäärä oli 87,8 % ja vuonna 2017 70,9 %.
Vuonna 2000 itsenäisiä rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia oli 49 ja vuoden 2015 lopussa määrä oli jo 110. Suomalaisista 1,6 % kuuluu näihin uudempiin ryhmiin. Erilaisia järjestöjä ja liikkeitä on vieläkin enemmän. Kirkon tutkimuskeskuksen tietokannassa on listattuna noin 1 000 uskonnollista tai uskonnollistaustaista organisaatiota ja ryhmää.
Kiinnostus henkisyyteen ei ole kadonnut. Monet organisoitujen liikkeiden toimintaan osallistumattomat henkilöt kokevat olevansa henkisiä ihmisiä. Henkisen maailmankuvan yksilöllinen rakentaminen on hyvin tyypillistä 2000-luvun länsimaissa. Tiedon etsiminen on helppoa ja ihmiset voivat ammentaa henkilökohtaiseen maailmankatsomukseensa aineksia yhä laajemmasta kirjosta katsomusperinteitä. Ihmiset yhdistelevät itselleen sopivaksi kokemiaan elementtejä. Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyssä vuonna 2011 vain 12% kertoi olevansa ateisti.
Seikkailu lapsille
Näyttelyn tynnelmaa keventää seikkailutehtävä perheen pienimmille. Seikkailussa etsitään hauskoja henkimaailman hahmoja.
13.3.–24.4. Henkimaailman juttuja -luentosarja
Henkimaailman juttuja -luentosarjassa kuullaan asiantuntevia puheenvuoroja yliluonnollisen kokemukseen, kansanperinteeseen, kuolemaan, salatieteisiin ja uskontoihin liittyvistä aiheista. Luennot järjestetään Museo Skogsterin Museokeskiviikot-tapahtumasarjassa 13.3.–24.4. keskiviikkoisin klo 17.00, vapaa pääsy.
22.3. Ghost box -sessiot
Paranormal Investigation Groupin vetämät ghost box -sessiot Henkimaailman juttuja -näyttelyssä. lisätietoa: hmlmuseo.fi
–  Museo Skogsteriin on vapaa pääsy –
 
22.2.2019–19.1.2020
Raatihuoneenkatu 8, 13100 Hämeenlinna

Post a comment