Maisema on tuttu ja kuitenkin uusi

0
53

Nykyään moni intoilee vanhoista valokuvista. Jaakko Rautavirta sai viime kesänä selostaa kuvakokoelmansa kuvia äänensä käheäksi lammilaisille, jotka tulivat tutustumaan ARS Peltolehdon antiin. Paljastin jo näyttelyn jälkitunnelmissa, että valokuvat veivät kiinnostavuudessa selkävoiton taiteilijoiden maalauksista, jotka nekin kuvasivat Lammin maisemia.

Enpä siis odottanut hirveitä, kun marssin katselemaan Hämeenlinna 380 -näyttelyä Hämeenlinnan taidemuseolle. Nimittäin yleisömääriä, eikä siellä juuri itseni lisäksi toisiin tarvinnut kompastella. Olikohan meitä viisi kaikkiaan kiertämässä näyttelyhuoneita.

Väinö Kamppuri, Näkymä Alvettulasta, 1936. Yksityiskokoelma. Kuva: Susanna Mattila

Historiasta kiinnostuneelle näyttely on ehtoisa kuin hämäläinen pitopöytä. On kaupunkimaisemaa eri aikakausilta, on maalaismaisemaa pitäjistä, keskiaikaista linnaa ja kirkkoa, kaupungin kujia ja pitäjien aitovieriä. Hämeenlinna näyttäytyy kauniina ja kiinnostavana. Maisemamaalaus paljastaa ja peittää eri tavalla kuin valokuva. Valokuva voi valehdella enemmän kuin tuhat sanaa, mutta maalaus kertoo kohteestaan ja tekijästään tuhansin eri tavoin. Sillä olipa taiteilijan tyyli maalata realistinen, impressionistinen, kubistinen tai modernistinen, maiseman yleensä tunnistaa Hämeenlinnaksi, Tuulokseksi, Hauhoksi tai Lammiksi. Aikakausi näkyy maalauksessa paitsi konkreettisesti aiheessa myös tekijän työskentelytavassa ja tyylissä.

Aikamatkailu onnistuu näinkin, taiteilijoiden tulkintaan sukeltamalla. Maalaus kaupunginpuistosta, Parkista muistuttaa, että tekohetkellään ihmiset ovat käyskennelleet puistossa oikeasti kuvatun kaltaisissa vaatteissa, parasollit veikeästi mamsellien olkapäillä keikkuen. Yhtä lailla kuin vanha valokuva, muistuttaa maalaus Rauhankadulta, että kerrostaloja ei yhdessä vaiheessa kaupungissa juuri ollut, vain puutaloja ja puutarhapalstoja kadun kulmissa.

Yrjö Yrjölän ja Oskari Sirkkolan maisemia Hauholta. Kuva: Susanna Mattila

Maisemamaalauksesta voi nauttia vaikka ei olisi ollenkaan tietoa siitä, missä päin maailmaa kuvattu maisema sijaitsee. Mutta Hämeenlinna 380-näyttelyssä iso osa maalausten viehätyksestä tulee juuri siitä, että kuvatut maisemat ovat aivan tuosta nurkan takaa tai jopa omilta kotikulmilta.

Pitäjistä erityisen hienosti on edustettuna Tuulos, jonka maisemat toistuvat erityisesti Ali Munsterhjelmin ikuistamina. Tuulos-aiheiden joukossa on myös joitakin setänsä Hjalmar Munsterhjelmin töitä, mutta nuoremman Munsterhjelmin suvun edustajan töitä on häkellyttävän paljon esillä.

Hjalmar Munsterhjelmin ajoittamaton maisema Luopioisten tieltä (yksityiskokoelma) ja Oskar Saxelinin Maisema Tuuloksesta vuodelta 1897, Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmista. Kuva: Susanna Mattila

Myös Hauholta on useita maalauksia. Taiteilijat viihtyivät Vihavuoden koskimaisemassa ja ikuistivat kylän maisemia. Alvettulasta moni tietää Alvettulan kuuluisan sillan, mutta näyttelyssä esillä olevaa maalausta Alvettulan sillasta onkohan nähnyt kovinkaan moni? Väinö Kamppurin 1936 ikuistama silta on saatu näyttelyyn yksityiskokoelmasta, niin kuin moni muukin maalaus näyttelyssä. Näkymät Hauhonselälle ovat myös hyvin edustettuina. Väinö Hervon maalaus vuodelta 1936 esittää Lammin kirkkoa, joka onkin todennäköisesti ikuistetuin maisema Lammilta.

Hämeenlinnan taidemuseo etsi maalauksia Hämeenlinnasta ja sen pitäjistä teoskuulutuksin. Tietoja saatiin lähes 300 teoksesta. Näistä kolmasosa päätyi näyttelyyn. Ja toukokuun viidennen päivän jälkeen maalaukset palaavaat takaisin koteihinsa, suuren yleisön tavoittamattomiin.

Siinä on oikein hyvä syy lähteä yllättymään ja ilahtumaan Hämeenlinnan taidemuseoon. Ja vanhojen valokuvien ystäville juonipaljastus: niitäkin näyttelyssä pääsee näkemään!