Historiallisen linnan tähtihetki elokuvateatterina

0
259
Kinokonsertti Jeanne d’Arcin kärsimys käynnissä. Theremin-taituri Susanna Viljanmaa säestää omalla elektronisella musiikillaan.
Kinokonsertti Jeanne d’Arcin kärsimys käynnissä. Theremin-taituri Susanna Viljanmaa säestää omalla elektronisella musiikillaan. Kuva: Taneli Hiltunen
Opasteet ja led-kynttilät johdattivat yleisön kohti Kirkkosalia. Kuvat: Olli Mustajärvi ja Taneli Hiltunen
Opasteet ja led-kynttilät johdattivat yleisön kohti Kirkkosalia. Kuvat: Olli Mustajärvi ja Taneli Hiltunen

Menneen viikon sunnuntai-iltana kello seitsemän jälkeen joukko ehkä hivenen väsyneitä mutta tyytyväisiä festivaalijärjestäjiä kokoontuu ryhmäkuvaan Hämeen keskiaikaisen linnan Kirkkosalin edustalle. Siellä on hetkeä aikaisemmin päättynyt Suomen ensimmäinen historiallisen elokuvan festivaali, Hitusen hämyä 2019: Historia, jolla kuultiin asiantuntijoiden pohdintoja, esitettiin huolella toteutettuja ajankuvia, leikiteltiin satiirilla ja mustalla huumorilla, todistettiin syvämietteistä spektaakkelia, annettiin ääni feministisesti kerrotuille elämäntarinoille ja vaikututtiin mykkäelokuvakonsertista. Melkoinen palkinto niin aidosti kiinnostuneelle yleisölle kuin meille järjestäjillekin!

Kun asiaa ajattelee retrospektiivisesti, lähes kymmenen kuukautta kestänyt suunnittelu-urakka hujahti kaikkine mutkineen hetkessä, ja itse festivaalipäivinä upeat elämykset seurasivat toistaan tiiviiseen tahtiin mutta kaikki paikalla olleet äärelleen vangiten. Monty Pythonin hullun maailman naurumaratonin vastapainoksi Mary Shelley, Marie Antoinette ja The New World nostivat tunteet pintaan – Jeanne d’Arcin kärsimyksen vähitellen kasvavasta intensiivisyydestä puhumattakaan. Viimeksi mainitun vaikuttavuuden viimeisteli Susanna Viljanmaan säveltämä ja esittämä monipuolinen ja ennakkoluuloton musiikki, jossa osansa tekivät niin syntetisaattori, kiehtova theremin kuin lauluäänikin. Tilanteen teki ainutkertaiseksi myös salin seinällä riippuva 1200-luvun krusifiksi, joka miljöön osana muistutti, millainen etuoikeus on saada järjestää kulttuuritapahtuma vuosisatojen tulon ja menon todistaneessa rakennuskompleksissa.

Kinokonsertti Jeanne d’Arcin kärsimys käynnissä. Theremin-taituri Susanna Viljanmaa säestää omalla elektronisella musiikillaan.
Kinokonsertti Jeanne d’Arcin kärsimys käynnissä. Theremin-taituri Susanna Viljanmaa säestää omalla elektronisella musiikillaan. Kuva: Taneli Hiltunen

Festivaalin järjestäneiden yhdistysten, Kino Tavastin ja Hämeenlinnan Historiallisen Seuran, tavoitteena oli tuoda historiafiktio myös paikan historiallisuuden kautta lähelle katsojia ja samalla haastaa pohtimaan omaa suhdetta siihen ja erilaisiin kerrontatapoihin. Myös akateemisen ja populaarin maailman tuominen samaan tilaan inspiroivalla tavalla oli yksi johtoajatuksistamme alusta lähtien, ja yleisön reaktioista päätellen onnistuimme tässä. Samoin esitettyjen elokuvien hankkiminen tallenteina oli tietoinen ratkaisu, sillä halusimme testata, millainen merkitys esityskopion formaatilla on katsojille – vai onko. Tähän toki vaikutti osaltaan tapahtuman rajallinen budjetti.

Elokuvateatteriksi muuntuneen Kirkkosalin hämärässä istuessani aloin jälleen kerran pohtia, kuinka monella tapaa elokuvat voivat auttaa menneisyyden ja nykypäivän ilmiöiden välisen suhteen ymmärtämisessä. Esimerkiksi Mary Shelley tunnistaisi yhä monta epäkohtaa, jotka 1800-luvun alussa muun muassa sulkivat tehokkaasti kirjailijanuran naisilta – Frankensteinin ensipainoshan julkaistiin anonyymisti. Samoin kysymys intiaanien oikeuksista aiheuttaa yhä jopa vihapuhetta, jonka seuraukset Terrence Malick näyttää Pocahontasin, kapteeni John Smithin ja Jamestownin siirtokunnan tarinan kautta.

Elämme aikaa, jolloin kuvan arvostus on räjähdysmäisessä nousussa tekstin kustannuksella. Kehityskulun vaikutuksia voimme arvuutella, mutta jos asiaa kysytään Peter Greenawayltä, hän neuvoo keskittymään kuvien äärellä. Teemmekö niin? Huomaammeko kaikki mahdolliset piilotetut merkitykset ja häviävän pienet yksityiskohdat? Greenawayn opastuksella voi ainakin kehittää kykyään tässä. Jotain samaa voi nähdä myös Sofia Coppolalla, joka Marie Antoinettessa paitsi yhdistelee raikkaasti barokkimusiikkia kasaripoppiin ikuisen teiniyden hengessä, myös piilottaa tarinansa viisauden väreiltään, kuoseiltaan, sisustukseltaan ja Versailles-näkymiltään hulppean pintakuoren alle.

Yksinäisyys ja identiteettikriisi olivat asioita, jotka nousivat tapetille useammankin festivaalielokuvan kohdalla, joten viikonlopun kokonaisuudessa pystyi näkemään tätäkin kautta kantaaottavuutta yhtä lailla nykypäivän ongelmiin ja epäkohtiin. Oikeastaan kaikki naispäähenkilöt kokivat hetkiä, jolloin he tunsivat olevansa yksin jopa vihamielisessä maailmassa. Mieshahmoilla ei heilläkään mennyt kaikki putkeen, mutta absurdin tai mustan huumorin avulla kyseiset tarinat saivat odottamattomiakin sävyjä. Jos Jeanne d’Arcin kärsimyksen lohduttomuus ja ahdistavuus olivat tunneskaalan toisessa päässä, Marie Antoinetten ja Pocahontasin elämänilo sävyttivät toista.

Keskittynyttä – ja pian myös nauravaa – kuulijakuntaa kulttuurihistorioitsija Rami Mähkän luennolla ”Monty Python ja koominen keskiaika”.
Keskittynyttä – ja pian myös nauravaa – kuulijakuntaa kulttuurihistorioitsija Rami Mähkän luennolla ”Monty Python ja koominen keskiaika”. Kuva: Timo Miettinen

Viikonlopun saldona oli monta mieluisaa asiaa: Linnan toimivuus elokuvien esityspaikkana on nyt koeteltu ja hyväksi havaittu. Kiitetyt luennoitsijat antoivat jo valmiiksi virittäytyneelle yleisölle lisäeväitä elokuvien aikakausiin eläytymiseen, ja näytösten aikana tunnelma oli suorastaan maaginen. Kinokonsertin ohella huippuhetkeksi kohosivat Monty Pythonin hullun maailman saamat spontaanit aplodit.

Sydämellinen kiitos tästä kaikesta kuuluu sekä festivaalikävijöille että linnan henkilökunnalle ja upeille talkoolaisillemme, jotka pitivät lipunmyynnin, makoisaa purtavaa ja juotavaa tarjonneen oman kahvion sekä näytöksiin tulemisen ja niistä poistumisen kulissien takana käynnissä. Ikimuistoinen viikonloppu arvoisissaan puitteissa – festivaalivastaava ei voisi olla onnellisempi!

Tänään Kiikarivieraanamme kirjoittava Taneli Hiltunen on Kino Tavast ry:n varapuheenjohtaja ja Hämeenlinnan Historiallinen Seura ry:n sihteeri. Hän on tohtorikoulutettavana yleisen historian oppiaineessa Turun yliopistossa ja harrastanut historiallisia elokuvia pienestä pitäen. Erityisinä intohimonkohteina Hiltusella ovat Britannian ja Japanin historia.

Kahvilanpitäjät työn touhussa.
Kahvilanpitäjät työn touhussa. Kuva: Olli Mustajärvi