World Opera Day ja paras uutinen hetkeen

0
189

Jos jostain olen hihkunut hiljaa mielessäni sitten viime vierailuni Tampere-talossa, niin siellä riippuneista tulenpunaisena hehkuvista julisteista. Carmen! Ensi keväänä, Tampere-talossa! Ja tänään, sopivasti ensimmäisen World Opera Dayn kunniaksi putkahtaa tiedote Kulttuurikytän sähköiseen postilaatikkoon.

Niin, mitä sitten, saattaa moni kysellä ymmällään ko Heli Laaksosen yy. Onhan Carmen esitetty Kansallisoopperassakin ties kuinka monta kertaa ja meneehän se tälläkin kaudella siellä balettina. Carmenista on tehty flamencoa Hämeenlinnassakin.

Niin mutta kun Carmen!

Olen sen verran maalainen, että Tampereelle nyt vaan on helpompi mennä oopperaan. Onhan sielläkin tehty asiat viime aikoina entistä vaikeammiksi. Siitä muistuksena on 60 euron lovi muutenkin kutistuvalla pankkitililläni. Maalaiset haluavat parkkeerata autonsa mahdollisimman lähelle kohdetta, ja ennen oli Tampere-talonkin vieressä parkkitilaa. No ei ole enää, on iso talo. Niinhän sitä sanotaan, että tyhmyydestä sakotetaan.

Muistan aina, kun vein laulutunnille Habaneran nuotit. Sona Ardontz katsoi minua hyvin pitkään ja vakavasti, ja sanoi lopulta: ”You do know she has the Devil inside her?”

Niinpä niin, Carmenia eivät mitkään pikkutytöt voi laulaa. Vuosien mittaan minun Habanerani on parantunut. Pitkään matkin erästä levylle tallennettua mezzosopraanoa, jonka tavoitteena oli kai tehdä Carmenistaan kovanahkainen tyyppi, joka paskat piittasi mistään. Minun versioni hänestä oli arkipäiväinen. Näin julisti kapellimestari Pekka Haapasalo, minkä jälkeen meni muutama vuosi ennen kuin uskalsin edes yrittää sitä uudelleen. Onneksi vuosien myötä tapahtui jotain, ja toivon todella että Sona kuuntelee pilven reunalla ja ehkä, toivottavasti hän jopa hymyilee. Oopperassa on paljon mielenkiintoista laulettavaa, korttikohtaus ehkä koukuttavimpana. Kylmät väreet menevät itselläkin, jos edes joskus onnistuu tavoittamaan sen mitä säveltäjä Carmeniltaan edellyttää.

Niina Keitel. Kuva: Markku Pihlaja, Tampere-talon kuvapankki.

Carmenilla todella on itse piru sisällään, ja vaikea koko tyyppiä on ymmärtää. Ei ehkä edes tarvitse. Carmen on hypnoottinen, vangitseva viettelijätär ja sankaritar. Ei tarvitse edes sitä ymmärtää, miksi hänen täytyy kuolla. ”Of course she has to die, otherwise she would not be a heroine!” huudahti Sona, kun jälleen kerran keskustelimme Carmenista. Jep, aika vaikea olisi kuvitella tätä eukkoa kehtoa keinuttamassa ja puuroa hämmentämässä.

Oopperan henkilöt ovat enemmän kuin henkilöitä tai roolihahmoja. He ovat musiikkia. Heidän persoonallisuuttaan ei ole olemassa ilman musiikkia. On aivan ihmeellistä sukeltaa tuohon musiikkiin. Tuskin maltan odottaa Tampereen Carmenia.

Arturo Chacón-Cruz. Kuva: Denis Duff, Tampere-talon kuvapankki.

Laulajakaartilta odotan aivan erityisen paljon, tietenkin erityisesti Niina Keitel ja Arturo Chacón Cruz saavat osakseen aivan kohtuuttomia paineita taholtani. (Hyväksi onneksi heillä ei ole tästä aavistustakaan. Hoitavat vain hommansa.) Keiteliä löytyy Youtubesta parin Sibeliuksen verran ja ne kuunneltuani voin vain kiehua täällä odotuksen tuskassani. Arturo Chacón Cruz vaikuttaisi olevan sopivan sotilaallinen tenori, jonka Nessun Dorma onnistuu tuottamaan väristyksiä selkäpiihin. Ollapa jo helmikuu! Molemmat suomalaiset baritonit Tommi Hakala ja Waltteri Torikka kuuluvat suosikkeihini, todella hienoa päästä kuulemaan heitä Escamillona ja Moraleksena.

Kansallisoopperan La Bohème opetti jokunen vuosi sitten, että ooppera koskettaa vaikka ei tykkäisikään pääosanesittäjän laulutavasta. Musiikki on kuitenkin lopulta se tärkein elementti ja sekä Bizet että Puccini osaavat säveltämisen homman. Osaavat sen niin, että kylmät väreet vilistävät ja kyynelkanavat aukeavat. Kylmät väreet tuottaa Bizet ja La Bohèmeahan ei kyynelehtimättä voi katsoa ja kuunnella. Onneksi molemmat ovat oopperassa sallittuja reaktioita. Vaikka itseä nolottaisikin.