Kulttuurikiikari on ilmestynyt printtilehtenä

0
124

Kulttuurikiikarin järjestyksessään toinen printtinumero julkaistiin yhteisniteenä Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyn 2020 esitteen kanssa Matka 2020 -messuilla. Lehteä jaettiin VisitHämeen osastolla.

Kääntölehdessä on kaksi kansisivua, Naivistit Iittalassa -kesänäyttelyllä omansa ja Kulttuurikiikarilla omansa. Kulttuurikiikarin kannen on suunnitellut graafikko Kaarina Helenius, joka myös vastaa sivujen ulkoasusta. Lehden luettavaa sisältöä on lisätty viime vuotisesta, myös sivumäärää on kasvatettu. Lehdessä on haastateltu Linnajazzin uutta toiminnanjohtajaa, Antti Mustakalliota sekä Hämeenlinnan uuden kesäteatterin ensi kesän näytelmän laulajatartähteä, Anna Hanskia.

Lehdestä voit lukea vinkkejä, missä kannattaa vierailla Hämeenlinnassa ja lähiympäristössä. Esittelyssä on muun muassa Vihreän talon toiminta Riihimäellä, tulevan kesän tapahtumista muutamia sekä museoiden tarjontaa. Erityisessä osassa ovat kartat, joita Kulttuurikiikarin puolella on piirretty Hauhon ja Hämeenlinnan keskustasta, Naivistit Iittalassa -lehdessä puolestaan Valkeakoskelta ja Iittalasta. Ensimmäisestä lehdestä tuttuun tapaan lehden lopulta löytyy englanninkieliset vinkkisivut, joista saatiin jo viime vuonna erityisen hyvää palautetta.

”Oli mukava ojentaa Kulttuurikiikari vieraillemme ja suositella sieltä kohteita. Englanninkielisestä osuudesta minulle oli erityisesti apua!kertoi lammilainen mökkivuokraaja Jaana Koivu, jonka huviloilla vietettiin tapahtumarikas ja kansainvälinen kesä 2019.

Uuden lehden voit löytää jo useista kohteista: Iittalan Naivismikeskuksesta Naivismin Talvi -näyttelyn aukioloaikoina, Lasimäen aulasta, Hämeenlinnan pää- ja lähikirjastoilta sekä Hattulan, Janakkalan, Oitin ja Riihimäen kirjastoilta, Hämeenlinnan palvelupisteestä Kastellista, kauppakeskus Tuulosesta, Hämeenlinnan museoista ja useista yhteistyöyrityksistä. Lehti on jaossa koko vuoden niin kauan kuin niitä riittää. Näköislehti on myös julkaistu verkossa, ja siihen pääsee esimerkiksi Kulttuurikiikarin etusivun yläosan bannerista. Näköislehdessä Kulttuurikiikarin osuus alkaa heti Naivistien esitteen päätyttyä.

Lue näköislehti tästä >>