Bloggaajaesittely: Markku Wiik on kotikaupunkinsa lumoissa

0
402

Syksyllä 2019 Markku Wiik oli uuden edessä, oli opeteltava leskimiehen tavoille. Valokuvaaja oli kiertänyt vaimonsa Jatan kanssa Suomen päästä päähän, ainakin viiteen kertaan kuvatessaan kirkkoja ja maisemia eri toimeksiantajille. 

”Kiertäminen muutti muotoaan, nyt kierrän kotinurkilla etsimässä elämyksiä. Ne pitävät ikävät ajatukset loitolla. Hämeenlinnassa on hienoja tapahtumia tarjolla kävelymatkan päässä torilta”, Wiik kertoo. 

Ensi alkuun hän julkaisi Facebook-tilillään kuvasarjoja Hämeenlinnasta ja Hämeenlinnan tapahtumista. Sitten häntä pyydettiin Kulttuurikiikarin bloggaajaksi. 

Wiikismiä-blogissa on syksyn mittaan julkaistu kuvia esimerkiksi AP-klubilta Albertin kellarista ja HPK:n entisten pelaajien hyväntekeväisyyspelistä, joka keikkuu edelleeni luetuimpien blogien listalla.

Upeimpana elämyksenä ylitse muiden Markku Wiik nostaa Sibeliuksen syntymäpäivä -konsertin Verkatehtaalla. 

”Siellä oli se viulisti, hän teki vaikutuksen!”, hän sanoo.

Tämän jälkeen Markku on ehtinyt käydä kuvaamassa loppiaistulia, Ravintola Skogsterin lauantai-illassa esiintynyttä Monkey Business Duoa eli Jaakko Kunnasta ja Janne Saksaa sekä Hämeenlinnan syntymäpäiväjuhlassa, jossa esiintyi Hämeenlinnan ja Vanajan mieskuorot. Riittää, kun vastaa buutisen kutsuun ja lähtee tallaamaan. Aina löytyy mielenkiintoista kuvattavaa ja raportoitavaa. Ja hyvin usein viehättävä nainen kainaloon, selfiekuva josta on jo muodostmassa Wiikismiä-blogin tunnuskuva.

Blogeista on tullut hyvää palautetta, mukavaa että ihmiset ovat löytäneet ne”, sanoo Markku Wiik.

Wiikismiä -blogin löydät täältä >>