Zarzuela syntyi 1600-luvun Espanjassa, Zarzuelan palatsissa. Palatsi oli saanut nimensä sen pihalla kasvaneista karhunvatukoista, espanjaksi zarza. Zarzuelan palatsissa ryhdyttiin tekemään musiikkiteatteriesityksiä, jotka synnyttivät kokonaan oman musiikkityylin. Musiikkiteatteria ryhdyttiin kutsumaan zarzuelaksi. Tultaessa 1800-luvulle, zarzuela oli kasvattanut suosiotaan ja alkoi vähitellen muuttua operetin ja oopperan suuntaan.

”Toisin kuin italialainen ooppera, joka on täynnä suurta draamaa ja kuolemaa, zarzuela on kevyttää, tavallisille ihmisille suunnattua. Sitä on usein nimitettykin oopperan pikkusiskoksi”, kertoi sopraano Beatriz Macias Iittalan musiikkijuhlien toisessa konsertissa.

Pianisti Tuomas Nikkanen puolestaan kertoi, että idea Zarzuela! -konserteista syntyi halusta tuoda jotain uutta ja erilaista Suomeen. Konsertti rakentui zarzuelan tärkeimmille sopraanoaarioille ja merkityksille pianokappaleille. Esiintyjät kertoivat musiikista englanniksi ja suomeksi tavalla, joka sai virittymään musiikin tunnelmaan. Erityisen koskettava oli Tuomas Nikkasen kertomus Enrique Granadosin kuolemasta ensimmäisen maailmansodan aikaan. Granados hukkui Englannin kanaaliin yrittäessään pelastaa omaa vaimoaan. Nikkanen esitti väliajan jälkeen Granadosin sävellyksen Rakkaudesta ja kuolemasta, joka on kuin eräänlainen ennustus säveltäjän kohtalosta.

Katselin konsertin Youtuben välityksellä, ja täytyy tunnustaa että ensimmäinen klassisen musiikin konsertti kohdallani tällä välineellä. Heti alussa iski suunnaton ikävä konserttisaliin, kokemaan se tunnelma mikä konserteissa on. Asiaa ei tule ajatelleeksi, kun esimerkiksi seuraa Radion sinfoniaorkesterin konserttia televisioruudulta. Ylen konserttiesitysten juonnot ja toteutus on televisiototeutuksille ominainen. Pienen musiikkifestivaalin konsertti on suoratoistoa tilanteesta, jolloin erot konserttisalin ja oman olohuoneen välillä tuntuvat kipeämmin.

Beatriz Macias kertoi musiikista kiinnostavasti. Tuomas Nikkanen suomensi.

Esiintyjien välittömyys oli viehättävää, juonnot mielenkiintoisia ja antoivat uutta tietoa ja tarpeellisia eväitä musiikin seuraamiseen. Beatriz Maciaksen sopraano soi kuulokkeissa kauniina ja lämpimänä, sävyt toistuivat kauniisti myös koloratuuriosissa. Vain muutamassa kohdassa äänentoisto oli selvästikin lujilla, mikä aiheutti jälleen kaipuuta konserttisaliin.

Tuomas Nikkasen pianismi oli jälleen eloisaa kuunneltavaa. Nikkasessa olen aina arvostanut hänen kykyään heittäytyä musiikkiin ja elää musiikkikappale läpi – soittipa hän sitten nuoteista tai ei.

Selväksi tuli kuitenkin se, miten suuri osa esitystä on yleisö. Musiikki on fyysinen kokemus, ääniaallot resonoivat yleisössä. Se jää kokematta, kun istuu omassa olohuoneessa luurit korvilla. Pois jää ihmisten saapuminen hiljalleen konserttisaliin ja muuttuminen rinta rinnan istuvaksi ja – mikä tärkeintä – hengittäväksi yleisöksi. Korona-aikaan salin tuolit ovat tietysti kaukana toisistaan, mikä on välttämättämyys mutta silti sääli. Oma osansa tunnelmaa on sekin, että yleisön joukossa voi istua vierekkäin täysin tuntemattomien ihmisten kanssa ja hengittää samaan tahtiin, hengittää musiikkia.

Iittalan musiikkijuhlien ohjelmisto on sisältänyt alusta asti laulumusiikkia, mikä ilahduttaa laulunharrastajaa ja oopperamusiikkiin hurahtanutta amatööriä. Meillä on jo Kuhmo, meillä on Hauhon musiikkijuhlat. On myös Savonlinnan oopperajuhlat, joka on saanut hämäläiseksi vastinparikseen pienen, mutta sitäkin tärkeämmän Iittalan musiikkijuhlat. Toivon Iittalan musiikkijuhlille innostusta ja iloa ensi vuoden ohjelmistoa suunnitellessa. Toivotaan kaikki yhdessä, että tämä korona on ensi kesään mennessä selätetty, ja voimme taas kaikki osallistua konsertteihin niin kuin niihin on riemukkainta osallistua – yhdessä.

Zarzuela! -konsertin loistokas kaksikko: Tuomas Nikkanen ja Beatriz Macias. Kaikki kuvat: Riitta Muikku-Piirainen