Työpaikkani luovan alan yhteisössä

0
150

Muutettuani Hämeenlinnasta Helsinkiin vuonna 2017 ateljeeni muuton lisäksi sain etsiä myös uuden toimiston. Netin kautta löysin muutaman varteenotettavan kimppatoimiston, joita kävin katsomassa. Päädyin valikoimaan Das Båtin Kruunuhaasta, koska siellä tuntui olevan mukavia ihmisiä ja tila oli kivan rouhea.

Toimisto on kerrostalon sisäpihan erillisrakennuksessa, joka on ollut aikoinaan hevostalli. Samanlaisia piilotettuja aarteita löytyy useampiakin Helsingin kerrostalojen sisäpihoilta. Toimistomme sijaitsee rakennuksen 2.kerroksessa. Toimistollamme työskentelee luovien alojen ammattilaisia kuten animaattoreita, äänikäsittelijöitä, leikkaajia, graafisia suunnittelijoita. Tilassa on myös studio, jossa käy välillä bändejä tai speakereita. Vakiovuokralaisia tilassa on 6 sekä tilapäisiä ihmisiä käy satunnaisesti.

Sisäänkäynti toimistoon on sinisiä rappusia ylös. Heti rappusten yläpäässä on kauhugalleria. Siihen on koottu roskiksesta dyykattuja tauluja. Uusin löytö on ”riivattu tyttö”. Olemme jopa epäilleet onko taululle langetettu kirous, koska tytön ilme on niin hurja.

Minä olen työpaikkamme ainoa nainen. Ja kuten sisustuksesta huomaa niin kaikki täällä keräävät retrotavaraa, syntikoita tai muita soittimia. Täällä on kaikenlaisia härveleitä, piuhoja ja vanhoja telkkarin näyttöjä. Minä olen ainoa täällä joka ei kerää mitään. Välillä kyllä ihmettelen miten ihmiset enää muistavat mikä on kenenkin tavara. Varsinkin musastudion puolella. Itse en käytä studiotakaan kun en tee musiikkia. Vietän sitten muun ajan ateljeessa.

Hienoa kyllä, että täällä kaikki puuhaavat työnsä ohella myös muitakin luovia asioita kuten musiikkia, valokuvausta sekä muuta. Mahtavaa olla mukana luovassa porukassa, josta itsekin saa inspiraatiota. Ja tällä hetkellä muutamasta animointi-ihmisestä on ollut työpaikalla iso apu minulle kun opiskelen nyt animointia työni ohella.

Kuvassa yläpuolella on tarkkaamo, jossa käy välillä speakereita esimerkiksi puhumassa jotakin animaatiopätkää varten.

Äänikäsittelijän huone. Etualalla Jukan itse rakentama ”suppari”.

Myös muutamissa iltamissa olen ollut täällä mukana. Kuuluisimmat niistä ovat Retroiltamat. Silloin koko toimisto on täynnä retrotietokoneita ja niillä pelataan koko ilta. Tarjolla on myös aina joku peliaiheinen täytekakku sekä Laurin kuuluisia nakkipiiloja.

Työkaverini Lauri on työpaikkamme kovin keräilijä. Hänellä on huoneessaan melkoinen kokoelma syntikoita.

Mahtavaa kun on tällainen työpaikka. Tänne on aina kiva tulla ja kaikki ovat tosi ystävällisiä. Tämä ei ole valkoisuuttaan hohtava high tech toimisto, mutta sellaista en kaipaakkaan. Täällä voi olla juurikin oma itsensä!

Kuvassa ylhäällä on aito Speden tuoli. Näitä on kaksi toimistollamme ja ne on ostettu kuulemma Maikkarin huutokaupasta.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here