Loputtomasti lunta, mäntyjä ja vettä

0
61

Hämeenlinnan taidemuseolla on parhaillaan maisemamaalauksen ystäville kahden näyttelyn verran tarjolla katsottavaa. Kotimaan kasvot -näyttelyn ehtii käydä vielä useamman kerran katsomassa, sillä se päättyy vasta joulukuun viidentenä. Sana maisemamaalaus ei ole kovin innostava. Ja kyllähän suuri osa tästäkin näyttelystä on mitä tämän kirjoituksen otsikko lupaa.

Nyt ei pidä ymmärtää väärin. Arvostan maisemamaalausta kyllä. Oman kotini seiniltäkin löytyy muutama maisemamaalaus. Yksi Eero Pöyhtärin maalaus ja pari julistetta. Toinen on Samuli Heimosen Muistaa ja suojella -näyttelyjuliste, jossa on samanniminen maalaus huomattavasti pienemmässä koossa. Toisen olen peräti kehystänyt joskus vuosia sitten, nuorena taidehistorian opiskelijana. En kerro taiteilijan nimeä vielä.

Maisemamaalausnäyttelyyn meneminen on vähän sama juttu, kuin lähtisi kuuntelemaan tuntematonta laulajaa, joka esittää suomalaisten säveltäjien yksinlauluja. Laulut ovat tuttuakin tutumpia, mikä ei oikein ole mikään vetovoimatekijä kohdallani. Vetovoimatekijä olisi esiintyjän laulutekniikka, mutta koskaan voi tietää kolahtaako, resonoiko ääni todella yleisössä niin että tuntuu. Yleensä valitettavasti ei. Joskus taas saa yllättyä, syntymäpäiväjuhlilla esitetty laulu tuntuu tulevan laulajan jalkapohjista asti, juurevasti ja luonnollisesti.

Todella säväyttävän maisemamaalauksen löytäminen on yhtä onnekasta. Ja yhtä harvinaista.

Joku joskus sanoi, että kauneuden tunnistaa siitä, että sitä ei väsy katselemasta. Kotimaan kasvot -näyttelyssäkin on yksi sellainen teos, jota en väsyisi katselemasta. Tähän mennessä olen ehtinyt käydä häntä tapaamassa vasta kaksi kertaa, mutta aikomus on kyllä käydä ainakin vielä kerran tutkimassa tämän yömaiseman valoja ja varoja, hennon roosan ja turkoosin vivahteita.

Avajaisissa amanuenssi Päivi Viherluoto innostui kuvailemaan kohtaamistaan tämän maalauksen kanssa. Kuinka hennot värit alkoivat vähitellen tulla esiin maalauksesta ja saivat taideasiantuntijankin innostumaan. Kädet viuhuivat, kun hän poimi meille, näyttelyvieraille maalauksen yksityiskohtia esiin. (Kuva myös jutun alussa, kuvaaja: Susanna Mattila)

Taiteilija oli edellä aikaansa ja jäi vieraaksi jo voimakkaimman luomiskautensa taideyleisölle. Hänellä oli tulenpalava halu maalata ”niin kuin ei vielä kukaan nainen”. Hänellä oli tarve murtaa yhteiskunnan rajoja, mutta hänen kohtalonaan oli joutua unohduksiin pitkäksi ajaksi. Taiteilijaa 17 vuotta nuorempi Helene Schjerfbeck ja hänen taiteilijasiskonsa Helena Westermarck eivät unohtaneet häntä ja hänen erityislaatuisuuttaan. Riitta Konttisen mukaan hänen kohtalonsa vaikuttaa koskettaneen näitä kahta naistaiteilijaa syvästi.

Westermarck arvioi, että nämä maalaukset olivat tulevaisuuden taideyleisöjä varten. Schjerfbeck puolestaan sanoi: ”Sen mikä on kaikkein sisimpänä, intohimon, sen haluaa kuvata, ja sitten häpeää, sopimatonta, ei osaa kun on nainen. Harvalle se on onnistunut, Fanny Churbergille kyllä.”

Niin, Fanny Churberg tietenkin. Churberg, joka lopetti maalaamisen yhtäkkiä 1880-luvun alussa ja alkoi työskennellä ahkerasti vastikään perustetun Suomen Käsityön Ystävien yhdistyksen hyväksi. Löydettiin uudelleen 1910-luvulla, kun ekspressionismi oli jo rantautumassa Suomeen.

Fanny Churbergin Kuutamomaisema (öljy, 1878) vetää puoleensa kuin magneetti. Churbergistä kerrotaan, että hän oli arka, mutta helposti innostuva ja kiihkeä. Hänen töitään ei omana aikanaan ymmärretty, sillä vallalla oli ajattelu maisemamaalauksesta lyyrisenä ilmaisumuotona ennemmin kuin rajuna, ilmaisuvoimaisena ja värikkäänä. Ja tätä kaikkea Churbergin tuotanto juuri oli.

Churbergin maalauksissa on kontrasteja ja värejä. Voi hyvin kuvitella, miten vaikea hänen maalauksiinsa on ollut suhtautua. Vasta kun alettiin nähdä maalaukset taiteilijan persoonan ilmentyminä, niitä alettiin hieman ymmärtää. Itse näen kuitenkin Churbergissa tarkan näkijän, joka kuvaa dramatisoiden suomalaista maisemaa. Voihan se olla, että maalauksissa näkyvät myös hänen omat tunteensa. Mutta jos on joskus nähnyt talvi-illassa iltaruskon loskaisen maan yllä, sen kyllä tunnistaa Churbergin maalauksesta, joka pienenä julistepainoksena on valmiskehyksessä roikkunut kaikkien kotieni seinällä useat vuodet. (Talvi-ilta, iltarusko vuodelta 1878.) Eikä siihen väsy.

On Kotimaan kasvot -taidenäyttelyssä muutakin kiinnostavaa katsottavaa. Viherluotoa tuntui ilahduttavan, että pidin erityisesti juuri niistä töistä, jotka näyttelyyn oli valittu museon omista kokoelmista (avajaiskuvassa jutun lopussa). Churbergin suuresti arvostaman Elin Danielson-Gambogin öljymaalaus Kalastajaveneitä vuodelta 1903 on myös yksi näyttelyn ilon aiheista.

Mutta käykää itse katsomassa ja valitkaa omat suosikkinne. Samalla voi miettiä, onko Kotimaamme kasvot kuinkakin muuttuneet vuosikymmenten aikana, vai edelleenkö me täällä tuijotamme näitä samoja lumisia mäntymaisemia.

Lähteenä käytetty: Konttinen, Riitta (2012) Fanny Churberg, Otava.

Hämeenlinnan taidemuseosta tänä vuonna eläkkeelle jäänyt Taina Lammassaari avaamassa Kotimaan kasvot -näyttelyä 4.12.2018. Kuvassa myös kaksi teosta Hämeenlinnan taidemuseon omista kokoelmista. Kuva: Susanna Mattila