Ceramega 2020 Voipaalan taidekeskuksessa

0
1041
Åberg_Kunnianosoitus_Ana_Mendietalle_keramiikkateos
Tomi Åberg, Kunnianosoitus Ana Mendietalle

Keramiikkataiteen suurnäyttely avautuu Voipaalan taidekeskuksessa 13. kesäkuuta

Ceramega 2020
13.6.–30.8.2020 Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski

Ceramega 2020 esittelee monipuolisesti keramiikkaa keskittyen keramiikkataiteeseen monine muotoineen. Näyttely on esillä monissa taidekeskuksen rakennuksissa sekä piha-alueella.

Ceramega on valtakunnallinen keramiikan katselmus, jota on järjestetty vuodesta 1996 lähtien joka kahdeksas vuosi Voipaalan taidekeskuksessa. Tällä kertaa valtakunnallinen näyttely kuitenkin laajenee rajojensa ulkopuolelle, kun mukaan on kutsuttu myös virolaisia keraamikkoja. Vuonna 2020 Ceramega järjestetään nyt neljättä kertaa ja tapahtumalla on uusi kuraattori.

Näyttelyn kuraattori on kuvataiteilija ja keraamikko Piela Auvinen. Auvisen ominta keramiikan alaa ovat niin arkeologiset mallinnukset kuin myös ihmistä tutkiva keraaminen kuvanveisto. Viime vuonna Hattulan kunta palkitsi hänet tunnustuksella ja Firenzen Biennaali 2. sijalla ”Lorenzo il Magnifico” -taidekeramiikan sarjassa.

Auvinen kutsui mukaan uusia kykyjä sekä alan tunnettuja suomalaisia konkareita. Ceramega laajenee kansallisesta katselmuksesta Suomenlahden eteläpuolelle, kun Virosta osallistuu kuuden hengen ryhmä. Korutaide- ja kuvanveiston opiskelijoita Auvinen pyysi osallistumaan heidän opettajiensa Jenni Sokuran ja Radoslaw Grytan valitsemina. Mukana on aina myös ollut kuraattorin omia töitä sekä paikallisia tekijöitä. Valkeakosken kuvataiteilijat ry:n jäsenistöstä paikalliset tekijät mukaan on kutsunut Ceramegan v. 1996 aloittanut Pirkko Pajunen.

Kuraattorin valitsemana teemana on ”Särmä”. Teemaa voi tarkastella hyvin konkreettisesta, esteettisestä näkökulmasta, tai toisaalta lähtökohta voi olla myös mielen sisäinen uudenlainen aihe.

– Näen teeman vievän materiaalin eli saven suuntaan, joka ei ole sille stereotyyppisesti tuttu. Koen, että särmä tuo esiin mestarillista ja uutta saven käsittelyä materiaalina tai luo uusia ennennäkemättömiä ja rohkeita kannanottoja. Tämän saavuttaakseen suhde saveen pitää olla napakka, pitkälle viety ja periksi antamaton: särmä, Piela Auvinen kertoo.

Mukana 96 särmää keraamikkoa

Kaikki mukana olevat keramiikkataitelijat aakkosjärjestyksessä ovat:

Antila, Merja
Arnkil, Aapo
Duncikaite, Migle
Falaileh, Mariam
Frondelius, Henrik
Gryta, Radoslaw
Hamm, Kalle
Harju, Ulla
Heimala, Ville
Hektor, Kadi
Helasvuo, Maija
Horila, Kerttu
Häkkinen, Päivi
Jokinen, Eeva
Juvonen, Leena
Järveläinen, Mette
Järvinen, Anna Emilia
Kajander, Catharina
Kallas, Kauri
Kallio, Miia
Kalman, Karin
Kamanger, Dzamil
Kannosto, Sakari
Kari, Katri
Kari, Teresa
Kettunen, Hanna
Kilusk, Lauri
Kiviaho, Kirsi
Kivipelto, Leena
Klemola, Marketta
Koçak, Nadiye
Korhonen, Siiri
Kotikoski, Katja
Kulju, Veera
Kurenniemi, Taru
Lahti, Jaakko
Laisi, Julius
Laitinen, Maritta
Lampinen, Alina
Larjo, Olli
Lavi, Jatta
Lehtinen, Tuula
Leivo, Juha-Matti
Lieste, Piia
Liimatainen, Matias
Lilja, Markus
Lipponen, Reetta
Lius, Kirsti
Lukić, Srba
Lundberg, Felix
Majakka, Maisa
Malin, Sampo
Manninen, Laura
Matikainen, Tiia
Mattila, Lotta
Murtti, Saana
Mäkelä, Maarit
Mäkiranta, Karin
Nieminen, Risto
Paikkari, Mari
Paikkari, Pekka
Pajunen, Timo
Pajunen, Pirkko
Parviainen, Kristiina
Paunila, Anni
Pentik, Anu
Puhkan, Urmas
Pulkkinen, Rita
Puumalainen, Heidi
Rahikainen, Vesa
Rahnasto, Tiina
Rantala, Arja
Rantala, Kaarna
Raudsepp, Sandrer
Rintaniemi, Päivi
Riska, Kristina
Salonen, Milja
Salonen, Teemu
Saviniemi, Satu
Seppänen, Tytti
Siltanen, Erja
Sipponen, Saara
Sokura, Jenni
Tervonen, Hanna
Toivonen, Taru
Tsykarev, Anna
Tyrväinen, Susanna
Valaja, Heli
Wallenius, Lasse
Vartiainen, Simo
Vasko, Jaakko
Vekkeli, Enni
Widnäs, Karin
Voutilainen, Svetlana
Xu, Jingke
Åberg, Tomi

Sakari Kannosto Exhaust -keramiikkateos
Sakari Kannosto, Exhaust 2020
Enni Vekkeli Still spirit -keramiikkateos
Enni Vekkeli, Spirit (still)

Koronan aiheuttamia muutoksia

Koronatoimenpiteet sulkivat taidekeskuksen näyttelyt 17.3. Nyt kesän näyttely päästään avaamaan suunnitellussa aikataulussa, mutta luonnollisesti mukautuen ajan vaatimuksiin. Asiakkaiden toivotaan tulevan paikalle ainoastaan terveenä, noudattavan turvavälejä ja erityistä huolellisuutta hygieniassa.

– Vaikka koronarajoitusten vuoksi osa taiteilijoista ja opiskelijoista ei päässyt polttamaan teoksiaan ja joutui jäämään pois, samoin kuin myös paikallinen lasten ja nuorten kuvataidekoulu Emil, on Ceramega taas laajempi kuin edelliskerralla! Onneksi näyttely voidaan toteuttaa. Teemme järjestelyjä, ja otamme huomioon viranomaisten ohjeistukset. Mahdollista ajoittaista jonoa pääsymaksun ja kahvilan kassalle sekä turvavälejä voi jokainen kävijä säädellä myös itse, sillä näyttely jakautuu useisiin rakennuksiin ja laajaan puutarhaan, sanoo toiminnanjohtaja Irma Puttonen.

Avoinna 13.6.–30.8.2020 tiistaista sunnuntaihin klo 11–18.

Suljettu maanantaisin sekä juhannusviikonloppuna.

Pääsymaksut 6/5/1 €. Ei museokortilla.

voipaala.valkeakoski.fi

Voipaalan taidekeskus
Sääksmäentie 772
37700 Sääksmäki
voipaala@valkeakoski.fi
040 335 7071

@voipaala Instagramissa ja Facebookissa
Voipaalan taidekeskus on osa Valkeakosken kaupungin vapaa-aikapalveluita.