Museoviikkoa vietetään virtuaalisesti ennen museoiden aukeamista

0
269
Kuva: Leena Luostarinen, Rannalla, 1982, Hämeenlinnan taidemuseo. Kuva: Reima Määttänen.

Hämeenlinnan taidemuseo avaa ovensa yleisölle jälleen tiistaina 2.6. alkaen. Ennen museon aukeamista ehditään kuitenkin viettää 11.5. alkavaa digitaalista museoviikkoa sekä 18.5. alkavaa varsinaista museoviikkoa, jota museoiden ollessa suljettuna yleisöltä vietetään niin ikään verkossa.

Helmi Vartiainen, Omakuva. 1917–1919. Kuva: Hämeenlinnan taidemuseo.

Poikkeuksellinen kevät on tuonut hämeenlinnalaisia eri alojen toimijoita yhteen entistä tiiviimmin. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa näkyy myös taidemuseon museoviikkojen ohjelmassa. Toukokuu onkin varsinaista digitaalisten museosisältöjen ja yhteistyön juhlaa!

Museoviikkojen aikana saadaan muun muassa esimakua kokoelmanäyttelyistä, jotka aukeavat yleisölle heti kesäkuun alussa museon auetessa. Lisäksi kuullaan kiinnostavia faktoja Hämeenlinnan lempipaikoista ja tutustutaan taidemuseon Engel-rakennukseen sijoitettuun virtuaalitaidenäyttelyyn.

Museon johtaja Jenny Valli kertoo digitaalisella museoviikolla näyttelyiden suunnittelusta ja toteutuksesta kulissien takana sekä yhteistyöstä, jota näyttelyn toteuttaminen vaatii. Kasari – taiteen 1980-luku- sekä Lyhyitä kertomuksia taiteesta -näyttelyihin päästään kurkistamaan seuraavalla viikolla facebook-livessä oppaan johdolla yleisöltä suljetussa museossa.

#hmllempipaikka somehaasteessa kartoitetaan Hämeenlinnan lempipaikkoja yhdessä hämeenlinnalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Museoviikolla 18.5. alkaen hämeenlinnalaiset museot, kirjasto sekä lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX esittelevät somekanavissaan näitä yleisön lempipaikkoja kukin oman alansa erityistuntemusta hyödyntäen. Oman lempipaikkansa ja siihen liittyvän lyhyen tarinan voi julkaista omalla sometilillään jo nyt hästägillä #hmllempipaikka

Hämeenlinnalaisen taidekoulu Aimokoulun oppilaat ripustavat museoviikolla taiteen perusopetuksen lopputyönsä virtuaaliseen näyttelyyn taidemuseon Engel-rakennukseen. Kun fyysiset tilat laitetaan kiinni, on luotava uusia tiloja. 3D-näyttelyssä on esillä myös tämän poikkeuksellisen kevään etäpedagogiikka: tehtäviä, keskusteluja, prosesseja ja oppilaiden kodeissa syntynyttä taidetta. Poikkeus tilassa –nimeä kantavaan näyttelyyn päästään tutustumaan varsinaisella museoviikolla.

Taidemuseon sosiaalisen median kanavissa julkaistaan pitkin museoviikkoja erilaisia tietoiskuja, haasteita ja tunnelmapaloja taidemuseon kulissien takaa sekä näyttelyiden puolelta. Poimi tästä muutama tärppi!

13.5. Museon johtaja Jenny Valli kertoo videolla näyttelyjen kulissien takana tapahtuvasta suunnittelutyöstä ja yhteistyöstä
13.5. 12.00 taidekasvattaja Auni Tuovinen vierailee koulunuorisotyöntekijä Eevi Harjun pitämällä taidevälitunnilla instagram livessä tilillä @hmlnuorisotyöeevi
18.5. 11.00 taidemuseon facebook livessä kurkistus Kasari – taiteen 80-luku -näyttelyyn oppaan johdolla
19.5. Hämeenlinnan julkiset veistokset kuuluvat kaikille
20.5. 11.00 taidemuseon facebook livessä kurkistus Lyhyitä kertomuksia taiteesta –näyttelyyn oppaan johdolla
Museoviikon lopulla Aimo-koulun päättötyönäyttely virtuaalisena taidemuseon Engel-rakennuksessa

Kansainvälinen digitaalinen museoviikko 11.-17.5.2020 on digitaalisille alustoille keskittyvä virtuaalinen tempaus. Viikon aikana nostetaan esiin museosisältöjä ja osallistetaan yleisöä seitsemän päivittäin vaihtuvan teeman kautta. Tänä vuonna koko viikon yhteen kokoava teema on #togetherness.

Sam Vanni, Sininen kaari.