Valokuvaaja Jari Silomäki kertoo tarinaa dokumenttikuvin

0
286
Sääpäiväkirjani, Jari Silomäki

Jari Silomäen (s.1975) näyttely Tunteiden maantiede Suomen valokuvataiteen museossa kertoo tarinoita kuvin ja sanoin. Teokset ovat ensi kertaa esillä. Valokuvateossarjat Sääpäiväkirjani, Ihmisrakas Kalpana – luokkanousun tarina ja Tunteiden maantiede ovat kaikki pitkiä valokuvaprojekteja. Kuvasarjat ovat yksilöiden tarinoita muuttuvassa maailmassa. Kuvien päähenkilöinä ovat taiteilija itse, luokkanousun tehneet ihmiset sekä internetistä löydetyt henkilöt. Toisena tarinan kerroksena on paikka ja kolmas kerros syntyy kuvien päälle käsinkirjoitetusta tekstistä.

Jari Silomäki, sarjasta Otteita sääpäiväkirjastani, 2001–

Otteita sääpäiväkirjastani -sarjaa Silomäki on kuvannut 20 vuotta ja se jatkuu yhä. Kuvat ovat eri puolilta maailmaa. Kuviin on kirjoitettu käsin joku päivän uutinen. Kuvissa yhdistyy henkilökohtainen elämä ja globaalit tapahtumat. Kun projekti on kestänyt 20 vuotta, sattuu myös niin, että päiväkirjan kuvaaja on joskus todistamassa päivän polttavaa uutista paikan päällä.

Kuvaaja on kuvannut omaa arkeaan dramatisoimatta, esittämättä ja ohjaamatta. Kuvat ovat syntyneet muun elämän ohella. Kuvien neliömäinen muoto on kuin Instagramin kuvavirta. Valittu esitystapa ja maailman uutiset sitovat kahdenkymmenen vuoden kuvat kokonaisuudeksi. Henkilökohtaiset tapahtumat ovat osa maailmanhistoriaa.

Jari Silomäki, sarjasta Ihmisrakas Kalpana – Luokkanousuni tarina, 2017–2020

Ihmisrakas kalpana – luokkanousuni tarina -kokonaisuudessa Silomäki on etsinyt maailmalta henkilöitä, jotka ovat rikastuneet omalla työllään. Projekti on kuvattu vuosina 2017-2020. Teokset ovat kahden kuvan sarjoja, joista toinen kuva on päähenkilölle merkityksellinen paikka hänen historiassaan ja toinen kuva on potretti päähenkilöstä hänen kodissaan. Kuvaan on kirjoitettu päähenkilön omalla käsialalla ja äidinkielellä hänen tarinansa.

Silomäki on kuvannut henkilöt heidän henkilökohtaisessa tilassaan. Vaurautta käsitellään kuvissa empaattisesti, mikä on harvinaista nykyvalokuvassa.

Jari Silomäki, sarjasta Tunteiden maantiede, 2009–2020

Tunteiden maantiede sai alkunsa, kun Silomäki osti kaksi jätesäkillistä tavaraa eikä tiennyt, mitä niissä on. Sisältä löytyi henkilön kalentereita ja henkilökohtaisia muistiinpanoja. Materiaaleja tutkimalla Silomäki tutustui henkilöön, jota ei ollut koskaan tavannut. Voisiko ihmisiä oppia tuntemaan ja luoda heihin yhteyden tapaamatta heitä koskaan, vain lukemalla heidän muistiinpanojaan?

Tästä lähti projekti Tunteiden maantiede. Silomäki tutki eri verkkoalustojen keskusteluja ja valitsi mielenkiintoisia henkilöitä seurattavaksi netin keskustelupalstoilla. Seuraamalla henkilöitä monien vuosien ajan, paljastui heidän tarinansa. Silomäki kävi maailmalla kuvaamassa heidän asuinpaikkansa, mikä oli tullut selväksi heidän tarinoistaan. Silomäki lavasti omaan studioonsa heidän kotinsa ja palkkasi näyttelijöitä esittämään tarinan henkilöitä ja tapahtumia heidän kodeissaan.

Kuvista syntyi diptyykit, joissa toisena kuvana on asuinalueen kuva ja toisena kuvana henkilöt lavastetussa interiöörissä. Kuvien päällä on päähenkilön äidinkielellä kirjoitettu tarina.

Jari Silomäki, sarjasta Otteita sääpäiväkirjastani, 2001–

Silomäki käsittelee teoksissaan yksilön tarinaa yhteiskunnassa. Yksilö vaikuttaa ympäristöönsä ja maailman tapahtuvat vaikuttavat yksilöön. Henkilön tarina voi olla suuri tai pieni omassa yhteiskunnassaan. Kun tarina kerrotaankin globaalissa digitaalisessa maailmassa, mitä henkilölle ja tarinalle tapahtuu?

Teoskokonaisuudet ovat olleet erittäin työläitä ennen kuin yhtään kuvaa on otettu. Valokuvia on paljon. Kolme sarjaa kertovat ihmisen tarinaa maailmanhistoriassa. Ensin yksityisinä kuvina kuten Sääpäiväkirjassa, sitten muotokuvina varakkaista ihmisistä Luokkanousuni tarinassa ja viimeisenä, Tunteiden maantiessä, lavastettuna netistä löydettynä tarinana.

Mikä tarinoissa on totta? Millaiselta oma tarinani näyttää? Mikä ero on sillä, miten itse kuvaan ja kirjoitan päiväkirjaani ja miten muut, tuntemattomatkin katsovat ja lukevat sitä?

Näyttelyn anti on se, että se herättää kysymyksiä. Dokumentaarinen kuva, valaistu muotokuva omassa tilassa ja elokuvamainen tapahtumakohtaus etäännyttävät katsojan. Yksittäinen kuva ei juurikaan kosketa tunteita.

Näyttelykokonaisuus vahvistaa valokuvan monipuolisuutta tarinankerronnassa. Tarina voi olla totta tai tarua. Kuvalliseen tarinaan kirjoitettu teksti voi muokata kuvan tarinan aivan toiseksi.

Oli hienoa tutustua Jari Silomäkeen tarinankertojana ja erilaisten metodien käyttäjänä. Jään odottamaan seuraavaa tarinaa.

Näyttely on avoinna Suomen Valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla 25.9.2020-6.1.2021

 

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here